Conissa kameran takana

Desucon oli ja taas oli kivaa. Coneissa on tosi vaikea pelkästään käydä vaan parempi niihin on aina lähteä jollain agendalla. Omalla kohdallani tuo on aiemmin ollut ohjelmanpito, mutta nykyisellään asetuttuani hammasrattaaksi Babylonin koneistossa kunnollisen puheohjelman valmistelulle on todella vaikea löytää tehokasta aikaa.

Fokus onkin nyt viimeaikoina vaihtunut enemmän valokuvaamisen suuntaan. Ainahan minulla on coneissa ollut mukana jokin valokuvia taltioiva laite ja ymmärsin jo monta vuotta sitten, että kiinteällä 50-millisellä saa tekniseltä laadultaan parempia kuvia kuin vakaajattomalla kittilinssillä. Ensimmäisen oman kamerani ostin vasta puolitoista vuotta sitten, ja muutaman tuhannen euron kertainvestointi pakotti opettelemaan kuvausta hieman eri tavalla kuin aiempi isältä perimäni antiikkidigi. Vaikkei painava kamera vielä kovin kauaa olekaan jaksanut rasittaa naruranteita (tää ei ole pelkkä vitsi, linssistä riippuen kamerapaketti painaa kahdesta kolmeen kiloa ja coniviikonlopun jälkeen polkupyörän vaihteiden vaihtaminen kamerakädellä teki kipeää), olen kerennyt oppimaan jotain ja kuvannut niin tapahtumaan sisäänpääsyä kuin rahaakin vastaan. Nyt Desuconissa ottamani valokuvat löytyvät täältä ja samalta tililtä myös vanhempia kuvia aiemmista tapahtumista.


CANONMAN Järeällä tarkkuusaseella varustautunut CANONMAN ei pelkää mitään tai ketään. Petteri otti jostain syystä mun kännykällä kuvan minusta – ihan kiva että otti koska omiin kuviinsa harvemmin itse päätyy.

Lue loppuun

Kategoria(t): Tapahtumat | Avainsanat: , , , | 7 kommenttia

Desucon Frostbite 2014

Desucon Frostbiten kolmas kierros erosi K-18 -ikärajallaan niin aiemmista Frostbiteistä, Desuconeista kuin mistään suomalaisista suuren yleisön animetapahtumista.

En pitänyt viime kesän Desuconista niin paljon kuin olisin voinut: vaikka tapahtuma itsessään olikin todella hyvin järjestetty kuten yleensäkin, tapahtuman kävijät tuntuivat olevan väärät. Luennot ja kunniavierasohjelma ei kiinnostanut kävijöitä vaan salit olivat suurimman osan ajasta tyhjinä ja täyttyivät vain, jos ohjelmakuvauksessa oli mainittu Muumit, Pokemon tai tissit. Esitin tuolloin kokemukseni julki Aniki-palautteessani ja keskustelun edetessä selvisi, etten ollut ainoa, joka oli huomannut saman.

Koska Frostbite on aina ollut kokeilevamman tapahtuman roolissa, heti pääjärjestäjävalintansa jälkeen Jussi päättikin kääntää Frostin aiemman kohderyhmäajattelun (entrylevel-tapahtuma nuoremmille harrastajille) 180 astetta ympäri ja Frostille lyötiin K18-ikäraja.

Toimiko muutos?

Kyllä se taisi. Siinä missä liput aiemmin myivät loppuun muutamassa päivässä, Frostissa niitä jäi myytäväksi ovelta asti, ilmeisesti pitkin koko viikonlopun kun en ainakaan missään vaiheessa kuullut loppuunmyynnistä. Taloudellisesti veto ei siis ollut millään tapaa kannattava, mutta on ollut mukava huomata ettei Desuconin viestinnässä missään vaiheessa olla harmiteltu sitä, miten viimeiset fygyt jäivät nyt saamatta eikä talousvastaava päässyt Bahamalle vaan joutui vääntämään päiväduuniaan coniviikonlopunkin ajan.

Järkevöittyneen lipunmyyntitahdin lisäksi tapahtuman anti tuntui myös löytäneen yleisönsä: luennoilla oli niin täyttä että väkeä jouduttiin paloturvallisuusrajojen paukkuessa säännöllisesti poistamaan saleista, animehuoneen piirretyistä nautittiin ja kunniavieraillekin kaiketi riitti yleisöä – itse jätin KV-ohjelman väliin kun ääninäyttelijät alkaa mielestäni olla vähän nähty.

Kunniavieraiden lisäksi cosplaykisa jäi väliin kun oma paneeliesiintyminen oli sen kanssa päällekkäin. Vaan eipä noita cosplayohjelmia yleensä tule muutenkaan varsinaisesti priorisoitua vaan moni muu tekeminen coneissa kyllä vetää niiden edelle. Valokuvausta tapani mukaan yritin, mutta valoisan Yukiconin jälkeen muuten tapahtumapaikkana erinomaisella Sibbellä kuvaaminen aiheutti lähinnä turhautumista kun iltaisin Metsähallissa oli päällä vain himmeä tunnelmavalaistus ja itselläni oli mukana vain valovoimaisimmillaan f/2.8 -laseja. Lauantaiaamuna koitinkin kierrellä hotellin vierestä löytyneitä valokuvauskauppoja jos olisi löytynyt halvalla 50mm f/1.8 iltahämäriin avuksi, mutta tällä kertaa tuli tyhjä arpa. Kokemus sinällään oli melkein koominen: marssin kauppakeskus Triosta löytyneeseen valokuvakauppaan ja kysyin, löytyisikö hyllystä huokeaa valovoimaista kiinteää Canoniin niin tiskin takaa ukko alkoi selittämään, miten Tamronin 18-270 f/3.5-6.3 -supersuttuzoomi on heidän myydyin putkensa.. Salamastakin paukutin akut lähes tyhjiksi jo lauantaiaamupäivään mennessä, mutta infosta onneksi sai lisää paristoja kun kaupat olivat jo menneet kiinni, suurkiitokset conille hyvästä varautumisesta! Tällä kertaa päätin priorisoida blogausta valokuvien käsittelyyn, mutta niitä ilmestyy Flickr-tililleni tässä lähipäivinä.

Ohjelmakartta oli etukäteen tarkasteltuna tuttua Desuconia: joka päivälle löytyi jotain kiinnostavaa, kenties useampiakin aiheita päällekkäin, mutta epätoivoa minkään päällekkäisyyksien johdosta ei tarvinnut kokea. Minun olisi itsenikin pitänyt pitää tapahtumassa luento seksistä ja seksuaalisuudesta hentaisarjojen ulkopuolella, mutta kun syksyllä aloitin ensimmäistä kertaa kertaa elämässäni vakituisen päivätyön niin en oikein ollut osannut arvioida miten vähän sellainen jättää luovaa vapaa-aikaa coniohjelman tekemiseen. Toivottavasti kesäksi ehtisi vähän paremmin, joko tuosta aiheesta tai sitten Osamu Tezukan työstä. Pian varmaan pitäisi päättää kummasta koska tekeminen täytyy aloittaa varhain, varsinkin kun nyt Frostissa tuli nähtyä niin hienoja luentoja sekä asiasisällöltään että tekniseltä toteutukseltaan että eihän sitä yhtään huonompaa kehtaa itse pitää.

Vaikka kolmipäiväisyys ei olekaan mikään uusi muutos, en ole vielä täysin sinut sen kanssa: hotelli on conittamisessa ainakin itselläni se kaikkein suurin kulu ja kolmipäiväisissä tapahtumissa se tuplaantuu. Toisaalta perjantailla ei ainakaan tällä kertaa ollut mitään isoja ohjelmanumeroita, joten sen missaaminenkaan ei olisi maailmanloppu, mutta niille jotka jaksavat vaivautua paikalle tarjotaan esimakua tapahtumasta, eli kivempi kyllä näin päin.

Itse pääsin perjantaina paikalle vasta hieman tapahtuman aukeamisen jälkeen koska töissä piti käydä ja tällä kertaa olin julkisilla kulkuvälineillä liikenteessä. Kerkesin kuitenkin katsoa kaksi ohjelmaa. Jan Sarresin Initial D-ohjelma oli hauskaa alkusoittoa tapahtumalle ja toki koin aiheen varsin henkilökohtaisesti, koska olen intohimoinen autoharrastaja ja Initial D taas oli se piirretty, joka herätti oman animekipinäni. Sisällöllisesti luento oli aika köykäinen: sarja, kuskit ja autot käytiin läpi ja mietittiin vähän miten jutut oikein tosielämässä toimisivat vai toimisivatko ollenkaan. Toisaalta ohjelmakuvauksessakaan ei oltu mitään megaburgeria luvattu ja miten sellaista tästä aiheesta edes kehittäisi, joten pidin kuulemastani. Sori kun tuli huudeltua, mut VTEC vaan on paras.

Initial D pähkinänkuoressa :–D #desucon

A post shared by Matias Tukiainen (@madunjau) on

Initial D pähkinänkuoressa.

Perjantain toinen luento oli Petteri Uusitalon digianimaatiotekniikoista kertonut. Asiasisältö oli itselleni pitkälti tuttua kun luennon lähdemateriaalina oli käytetty suurta määrää keskusteluja ja pohdintaa jossa olen itsekin ollut osallisena, mutta toteutus ja jäsentely oli toimivaa, luento eteni loogisesti ja esimerkit olivat todella hyvin valittuja. Koska lauantaina oli luvassa perinteeksi muodostunut myöhäisillan hahmontunnistusvisa, perjantai päättyi jo hyvissä ajoin, heti Petterin luennon jälkeen.

Lauantaiaamuna en kerennyt katsomaan Ada Aaltosen ja Loviisa Raussin luentoa hahmokemioista mikä vähän harmitti koska aihe vaikuttaa kiinnostavalta ja puhujat ainakin ensiluentonsa perusteella lupaavilta. Tykkään itse hirmu paljon ikuisen konfliktin höystämistä toisiinsa sidotuista ihmiskohtaloista kuten vaikka Berserkistä Guts ja Griffith tai Black Jackin nimihahmo ja eutanasialääkäri Kiriko, ja toisaalta vaikka kaikkien lempparin Avaruushessujen veljessuhdekin on jotain varsin kiinnostavaa. Ehkäpä tämän voisi katsoa videolta sitten joskus. Nukkelimiitti paikkasi, ja sen jälkeen päädyin hetkeksi katsomaan Perttu Murton luentoa Anime elämäntapana, mutta en saanut istumapaikkaa ja jouduin järjestyksenvalvojien uloshäätämäksi. Siinä vartissa minkä kerkesin ohjelmaa kuuntelemaan, se ei oikein ollut kerennyt pääsemään alkuun: luennolla oli lähinnä käsitelty mitä luennon aikana ei tulla käsittelemään. Tiedä sitten mihin suuntaan kehittyi kun luento pääsi kunnolla alkuun!

Niinikään pikavisiitiksi jäi Taneli Vatasen fansubbausluento, mutta se mitä kerkesin kuunnella oli hyvin esitettyä. Tykkään tosi paljon kun coniin saadaan puhumaan fansubeista sellainen henkilö, joka on ihan oikesti tehnyt niitä pitkän aikaa ja on hyvä siinä, kun ei tämän harrastuksen parissa kuitenkaan liikaa vastaavanlaisia asiantuntijoita ole. Aihepiiristä tulikin sitten jatkettua kaatajaisten puolella, joista voisi sivujuonteena sanoa tässä kohtaa, että ratkaisu järjestää kaatajaiset Sibeliustalolla jonkin erillisen (hyvin todennäköisesti ahtaamman!) vuokratilan sijaan oli erinomainen. Jatkossakin sibbellä niin lupaan että jään joka kerta.

Mutta jos vielä takaisin lauantaihin. Daizin jälkeen vuorossa oli oma paneeliesiintyminen, jossa Mikko Lammin johdattamana keskustelimme Maaret Stepanoffin, Timo Korisevan ja Antti Myyrän kanssa animeharrastuksen alusta ja kehittymisestä. En yhtään tiedä miltä jutustelu kuulosti yleisöön, mutta itselläni ainakin oli hauskaa ja aihe toisaalta oli sellainen, että siihen varmasti on jokaisella jotain sanottavaa joten keskustelua myös yleisön kanssa olisi voinut käydä enemmänkin. Saa huudella sitten vaikka blogikommenteissa niin jatketaan siitä, mihin jäätiin!

Paneelista suuntasin Maija Lehtolan vaihtoehtomanga-luennolle. Olen nyt viimeiset puolisentoista vuotta animen sijaan kuluttanut enemmän mangaa, ja kuulemma koko luennon ideakin lähinnä oli lähtenyt omasta viimevuotisesta möläytyksestäni kun olin omalla animea ja mangaa ilmaisumuotoina vertailevalla luennollani julistanut että eihän sitä taidemangaa edes ole juurikaan olemassa. Eihän asia tietenkään näin ole, mutta vastavirran (tosi hauska sana valtavirran vastakohdaksi!) sarjoihin tulee törmättyä tosi harvoin eikä niitä ole ihan hirveästi käännettykään. Maija valotti hyvin vaihtoehtomangan syntyä gekiga-liikkeestä nykypäivään mikä oli itselleni Tezukan vaiheita lukuunottamatta uutta asiaa, mutta sarjasuositukset menivät omalta osaltani vähän hutiin. Muutamiin olin itse jo ehtinyt tutustua kun tein tutkimusta omaan luentooni (..enkä oikein tykännyt :D) ja suurin osa taas oli turhan BL-painotteista omaan makuuni. Koska luentoa oli tosi kiva kuunnella, niin voisin poimia suosituksista tarkempaan tutustumiseen Asumiko Nakamuran Utsubora-sarjan – kiinnostus heräsi jo Maijan Anime-lehtiarvostelun myötä joten josko tällä kertaa ihan oikeasti lukisikin sen.

Lauantain viimeiseksi luento-ohjelmaksi jäi henkilökohtaisesti Valtteri Strömsholmilta tilaamani ”Miten animea tehdään”. Olin ihmetellyt ääneen useampaan otteeseen sitä, miten animen tekijälistoja selaamalla on hirveän vaikea saada selvää, mitä ne tyypit ihan oikeasti tekevät kun tittelin perusteella ei oikein pysty päättelemään yhtään mitään. Suurin osa Valtterin aikaisemmistakin luennoista olivat vähintään sivunneet aihetta, ja tällä kertaa raakatimantti oli hioutunut käytännössä täydelliseksi. Luento eteni todella hyvin jäsennellysti, vastasi oikeastaan ihan jokaiseen kysymykseen mikä minulla oli ollut, slaidit olivat tajuttoman hienot, paperia lensi kaaressa ja Valtteri esiintyi tosi itsevarmasti. Kaikkein hienointa Valtterin luennossa kuitenkin oli se, miten coniohjelmasta yleensä poikkeavasti siinä ei esitetty subjektiivista tulkintaa ja mielipiteitä, vaan otettiin selvää ja kerrottiin faktat ihmisiä kiinnostavasta asiasta, josta yleensä ei kuitenkaan tiedetä paljoa. Pitäsköhän tollasen ylistyksen jälkeen pistää #nohomo? Emmä varmaan pistä.

Lauantai-illan päätteeksi päädyin kuitenkin osallistumaan myöhäisillan hahmovisaan vaikka vähän olinkin pelännyt tämänkertaisten visauttajien animemakua. Spontaani tiimi koostui itseni lisäksi Jounista ja Annasta, johon tutustuin aiemmin lauantaina Kotipizzassa jonottaessa 😀 Kysymysten vaikeustaso oli ihan ok, powerpointsysteemi missä vastaukset sai klikattua auki todella hieno ja tiukka aikaraja miettimiselle ohjelman keston kannalta erinomainen ajatus. Pistesäännöt vaan harmiksi kehittyivät vielä ohjelman aikana, mutta puolessavälissä päätetty pöytä kerrallaan kilpahuitomisen sijaan tuntui aika toimivalta. Kiva oli taas kisata ja onnittelut voittajille! Formaatti hioutuu aina vuosittain, mutta teknisen hienosäädön sijaan animevisan suurin ongelma on uhkaava rinkirunkkuuntuminen: samat naamat pitävät kisan ja osallistuvat siihen joka vuosi, joten käyköhän touhu yleisölle jossain vaiheessa tylsäksi? Uutta verta olisi kiva saada vähintään kisaajien joukkoon, joten vilkaiskaa kaikki niitä esikarsintakysymyksiä – ne on ihan tarkoituksella tehty hävyttömän vaikeiksi.

Visa päättyi tällä kertaa ilahduttavan aikaisin, jo yhdeltä yöllä, joten lauantain ja sunnuntainkin välillä ehti nukkumaan jonkun verran. Conisunnuntait tapaavat aina jäämään hieman nysäpäiviksi, ja nyt Frostissakin kävin katsomassa vain yhden ohjelman, Nuppu Eskelisen taikatyttöluennon. Tämäkin luento oli rakenteeltaan todella hyvä ja slaidit olivat visuaalisesti huipputyylikkäät. Ihan hirveästi en kuitenkaan  kokenut oppineeni uutta luennolla vaikken taikatyttösarjoihin olekaan juuri tutustunut, mutta ehkä tämä kertoo vaan eniten taikatyttögenren yksinkertaisuudesta. Olisi ollut kiva lähteä jatkoille keskustelupiiriin, mutta tuli jotain juoksua välissä enkä sitten enää mahtunutkaan mukaan. Lähinnä luennolta jäi hassu ajatus siitä, että vaikka Gantz ja Bokurano periaatteessa toimii ihan samalla tavalla kuin nuo korkeamman kärsimystason taikatyttösarjat, päähenkilöiden sukupuolijakauma vaan on vähän erilainen. Ja hävettää omat ”ota eka kuva googlen kuvahausta, länttää keskelle sivua”-slaidit.

Vaikka joka kerta vannon, etten enää ikinä menisi yhdenkään conin päättäjäisistä, jotenkin taas tälläkin kertaa löysin itseni sieltä. Tällä kertaa luvassa onneksi ei ollut jrock-konsertteja tai larppiteatteria vaan päättäjäiset pysyivät aika lyhkäisinä ja asiassa: muutamien kilpailujen palkinnot jaettiin, kunniavieraat lähettivät lopputerveiset, naapurimaiden vieraat kertoivat omista tapahtumistaan ja lopuksi kerrottiin mahdollisuudesta varata etuosto-oikeus kesän Desuconiin jos oli paikan päällä Frostissa. Viimeinen jostain syystä aiheutti taas valtavan nettikuohun, mutta ehkä en lähde sitä kommentoimaan tässä sen tarkemmin kun eihän kukaan koskaan mitään oikeasti lue silloin kun kuohutaan, huutaa vaan omaa näkemystään suu vaahdossa.

Niin joo, ja koko sunnuntai tuli pitkästä aikaa pyörittyä cosplay päällä! Tezukan Black Jack tuntui lukiessa niin hienolta hahmolta että tykästyin, ja Dezakin OVAa katsoessa myös hahmon ulkomuoto liehuvine takkeineen (..ja Akio Otsukan ääni) alkoivat miellyttää sen verran, että sain Heidin avustuksella puvun kasaan ja conissakin kerättyä perjantain ja lauantain ajan motivaatiota sen pukemiseen. Peruukit ja naamameikki ovat aina hirmu ankeita käyttää, mutta tällä kertaa cosplaykokemus oli tosi positiivinen: minut haastateltiin cosplayharrastusta käsittelevään graduun, useampi tuli pyytämään kuvaa ja muutamien kanssa pääsi käymään spontaania burgerkeskustelua aiheesta ja hahmosta. Kivaa, vois taas joskus toistekin.

Black Jack #desucon #cosplay #blackjack

A post shared by Anime-lehti (@animelehti) on

Täs mä : D ja parhaat jäpät taustalla

Yhteenvetona K-18 -Frostbite toimi mielestäni erinomaisesti ja toivon, että samalla linjalla jatketaan: nyt kokeiltu rajaus vaikutti olevan juuri se, millä tapahtuma ja oikea kohdeyleisö kohtasivat. Jännästi vaikutti vähän myös siltä, että ikäjakauman lisäksi sukupuolijakauma olisi muuttunut jonkun verran ja paikalla olisi ollut ehkä n. 50:50 kumpaakin sukupuolta conien normaalin naisenemmistön sijaan. Kävijäkyselyn vastausten perusteella selvinnee! Mihinkään internetissä etukäteen kauhistelluista ikärajan haittavaikutuksista en törmännyt, en löytänyt infosta kaljahanoja ja irstainta mitä todistin tapahtumassa taisi olla Iltanyymin cosplayvalinta. Ikärajajulkistus kuohutti ja nyt Frostiin osallistuneiden etuosto-oikeus kuohuttaa, mutta muistatteko vielä sen ajan vuosia sitten kun ajatus pääsymaksullisesta conista kuohutti yhtälailla? Keskustelussa tuntuu unohtuvan, että ihan oikeasti ei ole olemassa mitään mystistä ”coninjärjestäjät”-elintä, joilla olisi velvollisuutena viihdyttää kaikkia, vaan tapahtumia tekevät ihan oikeat ihmiset jotka tekevät sellaisia tapahtumia minkä tekeminen tuntuu kivalta.

Saas nähdä miten lipunmyynnin kanssa tulee nyt käymään ja miltä kesän taas kaikille avoin tapahtuma tuntuu. Hienoa joka tapauksessa että Desucon uskaltaa edelleen tehdä koviakin linjauksia eivätkä järjestäjät aseta kasvua, kävijämäärää tai ”vuoden ykköstapahtuman” statusta todellisen kohderyhmänsä edelle.

Kesällä sitte taas uusiksi.

Kategoria(t): Tapahtumat | Avainsanat: , , , | 2 kommenttia

Osamu Tezukan Phoenix

Kuten Twitteriäni seuranneet ovat varmasti huomanneet, olen reilun vuoden ajan kahlannut mangan isän, Osamu Tezukan englanniksi saatavilla olevaa tuotantoa läpi varsin epäsäännölliseen tahtiin. Urakka ei loppujenlopuksi ole ollut mitenkään mahdoton: Tezukan laajasta tuotannosta on kuitenkin käännetty lähinnä parhaat palat, yksittäiset sarjat eivät ole kovin pitkiä ja niihin uppoutuminen on ollut todella kiinnostavaa ja avartavaa kaltaiselleni uusystävälle vanhuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi.

Jäljellä on enää muutama nimike, mutta merkittävin huipennus on nyt koettuna, sillä sain viime viikolta lopulta Tezukan merkittävimpänä teoksena ja elämäntyönä pidetyn Phoenixin päätökseen. Olen sinänsä ihan tyytyväinen, että pääsin Phoenixin pariin vasta nyt, kun lähes kaikki muu on jo luettuna, koska tarinaan todellakin kiteytyy eräänlainen punainen lanka kaikista Tezukan töistä.

Lue loppuun

Kategoria(t): Fanitus, Manga | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

Shingeki no Kyojin: Lohikäärmeitä odotellessa

Viikonloppuna Traconissa pidettiin sunnuntaiaamuna luento Shingeki no Kyojin –sarjasta. Luento oli rakennettu vähän hölmösti: kaiken suunnittelu pitäisi aloittaa kohderyhmän rajaamisesta jonka perusteella sitten päättää mistä puhuu. Ko. luennolla kuitenkin heti alussa kerrottiin, että mangasta spoilataan KAIKKI (=kohderyhmä olisi mangan lukeneet), mutta ensimmäinen tunti käytettiin kuitenkin juonenkäänteiden kertaamiseen ja hahmojen esittelyyn pintapuolisesti. Mutta kyllähän kaikki mangan lukeneet tietää nuo jo. No, ilmeisesti aloitteleva puhuja kyseessä ja kokemuksella selviää tollasista, itse esiintymistä oli kuitenkin varsin mukava kuunnella.

Luennosta ei hirveästi jäänyt käteen, mutta päällimmäisenä jäi harmittamaan se, miten siellä skipattiin täysin sarjan junaturman vauhdilla lähestyvä ongelmallisuus. Ajattelinkin siis käsitellä tätä aihetta blogipostauksen verran! Kuten tuossa aiemmin mainitsin kohderyhmityksen tärkeydestä, olen suunnannut tämän kirjoituksen sellaiselle lukijalle, jolle Shingeki ilmiönä on jonkin verran tuttu, mutta kaikki viimeisimmät juonenkäänteet välttämättä eivät ole, spoilerivapaata tekstiä siis luvassa Shingekin osalta.

Onko Claymore tuttu teos? Tai Gantz? Tai Cage of Eden? Näitä sen sijaan spoilaan jonkun verran.

Kategoria(t): Anime | Avainsanat: , , , , , | 6 kommenttia

Kaksi tapaa tehdä con

Puhumme seuraavassa Otakunvirka-castissa tarkemminkin Desuconin kuohauttaneesta päätöksestä rajoittaa Desucon Frostbite vain yli 18-vuotiaiden tapahtumaksi.

Haluan kuitenkin jo ennen sitä heittää ilmoille pienen ajatuksen, joka keskustelussa on tuntunut hukkuvan täysin, eikä kuitenkaan mahdu summattavaksi twiittiin tai kahteen – jotain hyötyä tämänkin blogin henkiinherätyksestä!

Yleinen diskurssi julkistusta ympäröivässä keskustelussa tuntuu olevan se, että tapahtuma ja sen järjestäjät olisivat jotenkin velvollisia toimittamaan kaikille mahdollisuuden hengata kaveriensa kanssa conin puitteissa.

Ajatus on ihan ymmärrettävä: jos uutta tapahtumaa lähtee tekemään, sen sisältöä on kenties helppo miettiä kohdeyleisön kautta – millaisista asioista kävijämme pitäisivät?

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa. Tapahtumaa tehdessä voi myös tuijottaa lähinnä omaan napaansa – millaisessa tapahtumassa tahtoisin itse käydä? Tämä ehkä kuulostaa kurjan elitistiseltä ja vaikka mitä muuta, mutta toisin päin käännettynä ajattelutavassa on selkeä etu: ”kävijät” on suuri ryhmä väkeä joita ei tunne ja joilla on sekalaiset preferenssit. Sen sijaan ainakin minulla on erittäin selkeä käsitys siitä, millaisissa tapahtumissa juuri minä viihdyn. Vielä tärkeämpää on se, että tehdessä ohjelmaa jota itsekin haluaisin kuunnella pystyn suhtautumaan aiheeseen täydellä intohimolla. Sen sijaan jos ohjelmaa tehdessäni minun pitäisi ensisijaisesti yrittää miettiä, millaisia asioita joku muu (joka ei kuitenkaan ole kukaan spesifi henkilö vaan keskiarvo 3000 kävijästä!) haluaa kuunnella ja asettaa oma intohimoni vasta sen jälkeen, laatu kärsisi varmasti.

Voin itse puhua vain ohjelmanpitäjän näkökulmasta, mutta olen varma että sama periaate pätee moneen muuhunkin tapahtumanjärjestämisen osa-alueeseen – tällä saralla asiakas ei ole aina oikeassa vaan välillä kannattaa ennemmin kuunnella itseään. Tällä periaatteella Desuconia käsittääkseni lähdettiin tekemään aikanaan, mutta asiat näyttävät välillä unohtuvan vuosien varrella. Muistatteko vielä millaisen reaktion sisäänpääsymaksullinen tapahtuma aiheutti aikanaan?

Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mihin suuntaan keskustelu kehittyy!

t. blogaaja

Kategoria(t): Tapahtumat | Avainsanat: | Yksi kommentti

Tulevaisuuden klassikot

Blogaajakollega 6reenroom säväytti eilen vähintään kapeakatseisella ulostulollaan vanhasta animesta, tuomiten sen lähinnä hukatuiksi resursseiksi koska kukaan ei muista noita sarjoja enää.

Jopa minä, ulisevana narukätenä ja uushomoista uushomoimpana tuomitsen kyseisen mielipiteen käytännössä niin vääräksi kuin vaan voi olla, ja 6reenin näkemys todennäköisesti johtuukin vaan taustatietojen puutteesta: nykypäivän animeharrastajalla on niin paljon tuoretta perässäpysyttävää ettei menneisiin sarjoihin juurikaan kerkeä palata, ja sit ku ne näyttää niin ankeilta ja on niin pitkiä ni vielä vähemmän. Eikä niitä katso samaan aikaan kukaan muu, joten harrastuksen yhteisöllinen puolikin jää puuttumaan. Jokainen voi kuitenkin laskea, miten moni vuoden 1998 59:stä Wikipediaan listatusta sarjasta on edelleen jollain tapaa relevantti ja sitten miettiä, miten moni vuoden 2008 110:stä sarjasta tulee olemaan jollain tapaa relevantteja vielä 15 vuoden päästä. Tuon relevanttiuden määrittäisin ehkä niin, että relevantteihin sarjoihin törmää erinäköisissä suosittelukonteksteissa ympäri internettiä. Itse laskisin vuosimallilta 1998 kahdeksan merkittävää sarjaa: Cardcaptor Sakura, Cowboy Bebop, Initial D, Kare Kano, Outlaw Star, Serial Experiments Lain, Trigun ja jokerina erinomainen komedia Sexy Commando Gaiden: Sugoi yo!! Masaru-san. Noista kahdeksasta olen itse katsonut puolet ja tykännyt kolmesta, mutta niihin kyllä törmää säännöllisesti, joten 14% tuolloin tuotetuista sarjoista ovat jääneet edelleen elämään. Vuoden 2008 listasta taas voi esittää tässä vaiheessa vasta arvauksia, mutta itse veikkaisin seuraavanlaisen kattauksen (ei sisällä vuonna 2008 esitettyjä jatkokausia): Clannad, Kaiba, Kure-nai, Macross Frontier, Michiko to Hatchin, Natsume Yuujinchou, Toradora, Real Drive ja ehkä Strike Witches ja Spice and Wolf, jolloin kenties muistiin jäävien sarjojen prosentti on 9%. Eli eipä noissa juurikaan ole eroa, vaikka tuotantomäärät ovatkin kasvaneet! Jos tulos muuttuisi jollain toisilla vuosikerroilla merkittävästi, huutakaa ja korjatkaa ihmeessä, valkkasin noi vaan sattumalta.

Pelkästä listojen huutelusta ilman perusteluja ei kuitenkaan ole hirveästi riemua, vaan pitää ehkä hieman avata sitä, millaisten elementtien uskon vaikuttavan tuohon sarjojen muistettavuuteen.

Lue loppuun

Kategoria(t): Anime | 10 kommenttia

Aku no Hana

Mitä on mielihyvä? ”Onnellisuus” kuulostaisi ehkä lausekontekstissa paremmalta, mutta sanat eivät kuitenkaan ole synonyymejä toisilleen. Kumpaankin käsitteeseen kuitenkin pätee se, että ne ovat täysin subjektiivisia kokemuksia: jokainen kokee mielihyvän eri tavalla, ja sen määrittäminen tai pukeminen sanoiksi on yllättävän vaikeaa – en edes lähde yrittämään. Vapaus liittyy Aku no Hanan tematiikassa voimakkaasti mielihyvään, mutta syy-seuraussuhde ei kuitenkaan ole ilmiselvä: vapaus ei tuo absoluuttista mielihyvää, jos ei itse tiedä, mitä sillä tekisi.

Aku no Hana on Oshimi Shuuzoun vuonna 2009 Kodanshan Bessatsu Shonen Magazinessa alkanut mangasarja, jota on toistaiseksi ilmestynyt 8 mangakirjaa ja yksi 13-jaksoinen animesarja. Koin sarjan todella voimakkaasti – varsinkin toistaiseksi vaatimattomat puitteet huomioon ottaen! Useat mangasarjat eivät pääse edes alkuun noin vähäisellä pokkarimäärällä ja yksicourista animea katsoessa ajattelee usein, miten sarja olisi suuremmalla jaksomäärällä saanut perehdytettyä katsojan hahmoihinsa paremmin. Aku no Hana on kuitenkin niin voimakas ja samaistuttava teos, että mukaan pääsee täysillä toistaiseksi pienellä materiaalimäärälläkin, jota aion tässä postauksessa analysoida. Käsittelen kirjoituksessani sekä hahmoja että juonellisia tapahtumia, joten jos teos on täysin tuntematon, ei välttämättä kannata lukea tuota pyöreää kuvaa pidemmälle. Toisaalta hyvä teos kuten Aku no Hana on paljon muutakin kuin vain juonenkäänteidensä summa; ei tällaista teosta varsinaisesti voi spoilata.

Lue loppuun

Kategoria(t): Anime, Fanitus | Avainsanat: , , | 3 kommenttia