Tulevaisuuden klassikot

Blogaajakollega 6reenroom säväytti eilen vähintään kapeakatseisella ulostulollaan vanhasta animesta, tuomiten sen lähinnä hukatuiksi resursseiksi koska kukaan ei muista noita sarjoja enää.

Jopa minä, ulisevana narukätenä ja uushomoista uushomoimpana tuomitsen kyseisen mielipiteen käytännössä niin vääräksi kuin vaan voi olla, ja 6reenin näkemys todennäköisesti johtuukin vaan taustatietojen puutteesta: nykypäivän animeharrastajalla on niin paljon tuoretta perässäpysyttävää ettei menneisiin sarjoihin juurikaan kerkeä palata, ja sit ku ne näyttää niin ankeilta ja on niin pitkiä ni vielä vähemmän. Eikä niitä katso samaan aikaan kukaan muu, joten harrastuksen yhteisöllinen puolikin jää puuttumaan. Jokainen voi kuitenkin laskea, miten moni vuoden 1998 59:stä Wikipediaan listatusta sarjasta on edelleen jollain tapaa relevantti ja sitten miettiä, miten moni vuoden 2008 110:stä sarjasta tulee olemaan jollain tapaa relevantteja vielä 15 vuoden päästä. Tuon relevanttiuden määrittäisin ehkä niin, että relevantteihin sarjoihin törmää erinäköisissä suosittelukonteksteissa ympäri internettiä. Itse laskisin vuosimallilta 1998 kahdeksan merkittävää sarjaa: Cardcaptor Sakura, Cowboy Bebop, Initial D, Kare Kano, Outlaw Star, Serial Experiments Lain, Trigun ja jokerina erinomainen komedia Sexy Commando Gaiden: Sugoi yo!! Masaru-san. Noista kahdeksasta olen itse katsonut puolet ja tykännyt kolmesta, mutta niihin kyllä törmää säännöllisesti, joten 14% tuolloin tuotetuista sarjoista ovat jääneet edelleen elämään. Vuoden 2008 listasta taas voi esittää tässä vaiheessa vasta arvauksia, mutta itse veikkaisin seuraavanlaisen kattauksen (ei sisällä vuonna 2008 esitettyjä jatkokausia): Clannad, Kaiba, Kure-nai, Macross Frontier, Michiko to Hatchin, Natsume Yuujinchou, Toradora, Real Drive ja ehkä Strike Witches ja Spice and Wolf, jolloin kenties muistiin jäävien sarjojen prosentti on 9%. Eli eipä noissa juurikaan ole eroa, vaikka tuotantomäärät ovatkin kasvaneet! Jos tulos muuttuisi jollain toisilla vuosikerroilla merkittävästi, huutakaa ja korjatkaa ihmeessä, valkkasin noi vaan sattumalta.

Pelkästä listojen huutelusta ilman perusteluja ei kuitenkaan ole hirveästi riemua, vaan pitää ehkä hieman avata sitä, millaisten elementtien uskon vaikuttavan tuohon sarjojen muistettavuuteen.

Olen joskus vaahdonnut sarjojen subjektiivisesta ja objektiivisesta hyvyydestä, ja vaahtoaminen on aina lytätty sillä perusteella, ettei objektiivista hyvyyttä ole olemassakaan. Itse termit ovat ehkä hieman väärät koska ei noin todellakaan voi sanoa. Sen sijaan parempi tapa mitata sarjojen hyvyyttä pelkästään henkilökohtaisen animemakunsa ulkopuolelta onkin juuri tuo muistettavuus, ja tätä ajatusta meinasinkin postauksessa purkaa. Muistetaanko kaikki hyvät sarjat, ovatko kaikki muistettavat sarjat hyviä?

Ihan noin mustavalkoisesti ei voi tietenkään yleistää, syistä joihin pureudutaan pian. Kuitenkin, kaikki ovat varmasti joskus törmänneet näihin tällaisiin 4chan /a/ suositteluchartteihin, jotka pyrkivät tarjoamaan monipuolisen kattauksen ns. yleissivistävää animea (joka on muuten sekin käsitteenä kovin mielenkiintoinen! Menee tämänkertaisesta aiheesta sen verran ohi, että joku toinen voisikin blogata asiasta, lukisin ja väittelisin mielelläni!). Klikkaa isommaksi:

1284751708378Noh, ei tuossakaan niitä vanhoja 50+ -jaksoisia sarjoja löydy kuin kaksi, mutta eipä tuollaista monipuolista aloittelijan kattausta sellaisiin kannatakaan hukuttaa. Joka tapauksessa, uusien sarjojen objektiivista hyvyyttä miettiessä tykkäänkin pohtia, saattaisivatko ne päätyä tuollaiselle listalle, jos sellainen kasattaisiin uudelleen vaikka viiden tai kymmenen vuoden päästä (vaikka ko. esimerkkilistasta objektiivisuusvaroitus löytyykin!).

Mitkä tekijät tuohon muistettavuuteen sitten vaikuttavat? Ensiajatuksella väittäisin, että lähinnä ajankohtaisuus, joka on sarjojen menestyksen kannalta kaksiteräinen miekka.

Tällä hetkellä animekenttä on otakuanimen dominoima, ja otakuanime elää ajankohtaisuudesta. Sarjat ovat pitkälti tähdenlentoja joita tuotetaan ja kulutetaan sarjatulella – sarjan menestys mitataan ensimmäisen viikon levymyynnillä, jos sarja menestyy silloin hyvin niin se onnistui, jos se taas ei ensimmäisellä julkaisuviikollaan kiinnosta ketään, se tuskin tulee kiinnostamaan ketään myöhemminkään. Kontekstuaalisuus ja genretietoisuus ovat pinnalla ja sarjat ottavat kaiken irti siitä, että ranobet juuri nyt kirjoitetaan juuri sellaisiksi kuin on tapana. Tämän lisäksi tai kenties juuri sen vuoksi otakujen muisti tapaa olla varsin lyhyt ja kaikenmaailman top25-listoilta ei yleensä löydykään waifuja kuin parilta viime kaudelta takaisinpäin.

Sarjat myös näyttäytyvät kovin eri tavalla riippuen siitä, miten ne katsoo. Viikoittainen seuraaminen on hieman kuin ottaisi korotonta osamaksua – 20 minuuttia viikossa ei ole ollenkaan niin suuri ajallinen kertainvestointi, kuin sarjan maratoonaamiseen käytetty neli- tai kahdeksantuntinen. Siksi airaustahdissa tuleekin välillä katsottua kaikenlaista höpsöä, mille muuten tuskin tulisi uhrattua ajatustakaan.

Jos viiden vuoden päästä Haganai ei enää kiinnosta ketään, samalla kuopataan myös kaikki Haganain jälkeläiset. Kun demonikuningas-trendi on mennyt ohi, sillä tuskin lienee hirveästi väliä että Maoyuu oli ensimmäinen sellainen. Pelkkä vaikutuksellisuus ei siis nopeasti ohimenevien trendien vuoksi riitä paikkaamaan tuota otakujen lyhyttä muistia.

Parhaat johtopäätökset saa varmasti kuitenkin vedettyä sillä, että poimii muutamia sarjoja lähivuosilta yksityiskohtaisempaan tarkasteluun. Tällainen tarkastelutapa on siinäkin mielessä hauska, että jos olenkin ihan väärässä niin sen voi todistaa vasta sitten joskus vuosien päästä! ”:D” Aloitetaan vaikka oman harrastukseni avainsarjasta, Haruhista.

Kukaan ei voi kieltää Haruhin vaikutuksellisuutta – se oli ensimmäinen merkittävä animesovitus sellaisesta ranobesta, missä ei varsinaisesti tapahtunut mitään muuta kuin hengattiin koulussa. Ysärillä toki oli Slayersinsa ja Seikainsa ja modernilla ajallakin Haruhia edelsivät esimerkiksi Shakugan no Shana ja Zero no Tsukaima, mutta Haruhi kuitenkin konseptiltaan erosi noista selvästi ja käynnisti selkeän trendin. Jollain luennollani julistin muna tulessa animen jakautuvan pre- ja post-haruhistisiin aikakausiin hieman samalla tavalla kuin Evangelion järisytti aikanaan, eikä tuo nyt täysin tyhjää huutelua taida olla, näin jälkikäteen mietittynäkään.

Valtavan vaikutuksensa vuoksi Haruhi siis epäilemättä olisi ainekset olla tulevaisuuden klassikko, muuttihan se animekentän kuitenkin täysin ja jossain määrin kai aloitti tämän itsetietoisen otakuanimen vyörytyksen jonka keskellä elämme edelleen.

MUTTA!

Koska Kaikki, minä mukaanlukien, ovat hehkuttaneet Haruhin verratonta merkityksellisyyttä viimeiset kuusi vuotta, sarjalla on aivan valtava maineen taakka kannettavana! Haruhi toimi itselleni mitä mainioimpana sisäänheittosarjana Initial D:n ja Evangelionin jälkeen, ja varmasti toimii edelleenkin, onhan se mitä animeinta animea. Jos nykypäivän aloittelevalla harrastajalla kuitenkin on jo jonkun verran (todennäköisesti juuri niitä post-haruhistisia) sarjoja vyön alla, tämä vaikutuksellisuuden pyhä graali tuskin onnistuu lunastamaan niitä massiivisia odotuksia, jotka ovat rakentuneet sen ympärillä pyörivän kohinan varaan. Toisin kuin Evangelion, jossa vaikutuksellisuutensa lisäksi myös oli klassinen tarina ja aika paljon vielä nykypäivänäkin siistejä juttuja, Haruhissa loppujenlopuksi vaan lähinnä hengataan, joten voin kuvitella että nykyfiilis jää lähinnä ”tässäkö tää nyt oli”-tasolle.

Jos koostaisin itse tuollaisen suosittelulistan, päätyisikö Haruhi sille? Eiköhän, mutta suosittelu olisi höystetty varoituksella: ei kannata odottaa messiaan toista tulemista vaan suhtautua siihen vain animesarjana muiden joukossa niin ei tarvitse pettyä. Siitä Haruhin lisäksi toisesta isosta ranobejutusta, Monogatari-sarjasta taas en uskalla sanoa mitään kun en itse jaksanut katsoa kuin muutaman jakson, mutta kenties vannoutuneet fanipojat Valtteri ja Ville osaavat kertoa paremmin?

Sen sijaan täysin otakukontekstista ja omasta ajastaan irrallaan olevien sarjojen on helpompi päätyä tuollaisille suosittelulistoille tulevaisuuden klassikoksi. Vaikkapa Baccano! on tällaisesta sarjasta malliesimerkki: se perustuu pitkään ranobesarjaan, mutta Brains Basen lyhkäinen animesovitus vuodelta 2007 toimii itsenäisenä teoksena, ja äärimmäisen hyvin toimiikin. 1930-luvun Amerikassa tapahtuvan sarjan asetelma on varsin omaperäinen ja sama jatkuu myös laajassa hahmokaartissa, joka sekään ei perustu silloisiin animen trendeihin vaan toinen toistaan kummallisemmat persoonallisuudet sopivat juuri sarjan kontekstiin. Nykypäivänä junassa varmaan matkustaisi demonikuningas tsunderepikkusiskoineen.

Toinen mielestäni hieman samaa luokkaa, joskin paljon tuntemattomampi ja aliarvostetumpi sarja on kolmen vuoden takainen Madhousen Rainbow: Nisha Rokubō no Shichinin. 50-luvun nuorisovankilan kasvateista kertonut sarja ei ilmestyessään kiinnostanut juuri ketään eikä sitä taidettu edes fansubata säännöllisesti.

Jälkikäteen sarja on kuitenkin löytänyt faninsa ja löytyy MALinkin top 100 -listalta sijalta 64. Rainbowkin on animeksi todella poikkeava: hahmovetoinen sarja, jonka hahmot kuitenkaan eivät ole lautassilmäisiä moetyttöjä. Visuaalisesti sarja ei ole mitenkään kovin erikoinen vaan näyttää perushyvältä Madhouselta, jonka ansiosta se ei toisaalta tunnu vielä myöskään millään tapaa vanhentuneelta. Nämä molemmat löytyisivät ehdottomasti omalta tulevaisuuden klassikkojen listaltani, vaikka ovatkin yksittäisiä outolintuja, jotka eivät vaikuttaneet animeen yleisellä tasolla millään tapaa eivätkä kotimaassaan tainneet myöskään myydä hirveän hyvin.

Jossain määrin samaan kategoriaan kai osuu myös Mawaru Penguindrum, vaikken siitä itse pitänytkään yhtä paljon kuin Baccanosta ja Rainbowista. Olen joskus kuullut jonkun väittäneen, että ohjaaja-käsikirjoittaja Kunihiko Ikuhara olisi jossain haastattelussa kertonut ettei seuraa animea millään tapaa. En ole löytänyt väitteelle lähdettä, mutta se kuulostaa siltä, että se voisi pitääkin paikkansa: kovin aktiivisesti mies ei ainakaan skenessä ole mukana vaan Utenaa seurasi lähes 15 vuoden hiljaisuus animerintamalla muutamaa openingia lukuunottamatta. Näin jälkikäteen tarkasteltuna Sailor Moon ja Revolutionary Girl Utena eivät loppujenlopuksi taida olla mitenkään ajasta irrallaan vaan monelle juuri se, mitä 90-luvun animesta tulee mieleen. Penguindrumin taas en usko millään olevan niin vahva teos, että se jäisi määrittämään koko 2010-lukua, mutta se kuitenkin erottuu edukseen ja olen varma että se kyllä muistetaan jatkossakin – jos ei muuten niin pelkästään Ikuharan nimen vuoksi. Sivujuonteena, tuohon aiemmin mainitsemaani käsitteeseen yleissivistykseen kuuluvasta animesta – Utena ainakin tuntuu olevan sellainen: moni tuoreempi harrastaja, minä mukaan lukien, on siihen tarttunut vanhasta iästä ja pitkästä kestosta huolimatta vaikkei muuten vanhapiirrettyjä katsoisikaan. Omat aivoni kuitenkin ovat senverran 12-jaksoisten 4girls1clubien hapattamat, etten jaksanut viikon duelisteja kovin pitkälle vaan taisin dropauttaa 20 jakson tienoilla. Missä siitä ois sit kuulemma kai pitäny viimeinkin tulla hyvä.

Erottautumisen siis voisin väittää olevan keskeinen elementti tulevaisuuden klassikko -statusta havitellessa.

Entäs se vaikuttavuus, jos kyseessä on jokin muu sarja kuin Haruhi? Haruhin ja Evangelionin lisäksi on ollut muutamia muita merkkiteoksia, jotka joko ovat vaikuttaneet tai joiden väitetään vaikuttaneen. Death Note on yksi tällainen, tosin vaikutus oli ehkä voimakkaammin mangapuolella, joista sitten joistain on tehty animesovitus ja toisista taas ei. Joka tapauksessa kaikenmaailman mirainikkit, bloodymondayt ja codebreakerit ovat selkeitä Death Noten jälkeläisiä, joten sarja ansaitsee klassikkostatuksen sekä vaikutuksensa vuoksi, että myös siksi, että se sattuu itsenäisenä teoksenakin olemaan todella hyvä.

Pelkkä vaikuttavuuskaan ei kuitenkaan anna synninpäästöä ja takaa kiveenhakattua klassikkopaikkaa tulevaisuuden animenkatsojien mielissä. Meidän kaikkien lemppari-innokkimme Oreimo teki todella suuren vaikutuksen animeen: pikkusiskoista tuli muotia eikä sisaruussuhteita enää voinut edes olla ilman kuumottelua ja raitapantsuja naamantäydeltä. Sen katsominen ei kuitenkaan ollut kovin riemukasta ja itse ainakin jo odotan innolla, että päästäisiin seuraavan muotihahmotyypin pariin. Elättelen toivoa, että next big thing tsunderepikkusiskojen jälkeen olisi ihan vaan kivat tytöt jotka eivät äksyile turhia, esimerkiksi Chuuni-Rikkan, Haganai-Senan ja Date a Liven Tohkan viitoittamina!

Kaikki animeen yleisesti vaikuttaneet sarjat eivät kuitenkaan pysty seisomaan kovin hyvin omilla jaloillaan enää vuosien kuluttua. Eilisessä keskustelussa tuli tällainen väitös vastaan:

Itse en kyllä tuota allekirjoittaisi. Imitoijista tulee mieleen vain nämä tämän kauden isopäiset tarottaikatytöt, eikä Madoka varsinaisesti mitään luonutkaan: Bokuranossa oli käytännössä sama juoni, jonka Madoka vaan paketoi otakuystävällisesti ja nousi sen vuoksi megahitiksi. Madoka ei myöskään tehnyt taikatyttöilystä sufferointia koska se on ollut sitä vaikka kuinka kauan…

…eikä se toisaalta tuonut taikatyttöilyä ensimmäisenä miesyleisölle, koska Nanoha teki sen jo 7 vuotta aikaisemmin. Ennemmin ehkä vaikutuksensa puolesta laittaisinkin Madokan vain osaksi tuota Nanohan aloittamaa otakuorientoituneiden värikkäiden taistelusarjojen jatkumoa. Pidän Nanohan merkitystä animelle todella suurena ja ymppäisin sen jälkeläisiksi Dog Daysin kaltaisten suorien johdannaisten lisäksi oikeastaan ihan kaiken tällaisen Kyoukai Senjou no Horizonista Symphogearin kautta Date a Liveen, vaikkei sitä ihan heti tulisikaan noin ajateltua.

Vaikutuksestaan huolimatta en kuitenkaan välttämättä menisi kruunaamaan Nanohaa tulevaisuuden klassikoksi – aika ei ole kohdellut sitä kovin hyvin vaan alkukaudet näyttävät jo nyt todella vanhentuneilta, ja toisin kuin Death Noten kanssa, se esiäiti ei ole kaltaisistaan paras vaan myöhemmät Nanohasta inspiraatiota ammentaneet sarjat, kuten juuri tuo Madoka, ovat viihdyttäneet yleisöään paljon paremmin.

Entä Madokan klassikkostatus, sitten? Siitä en osaa sanoa mitään. Suoran muiden sarjojen innoittamisen sijaan Madoka kuitenkin on tärkeä tekijä post-moe -liikkeessä, ja olihan sen katsominen airaustahdissa, nettispekulan seuraaminen ja viivästyneiden viimeisten jaksojen tuskallinen odottaminen ihan hirveän kivaa. Toisaalta: se kuitenkin on vain 12-jaksoinen yhden twistin tarina joka nyt aikanaan sattui kuohuttamaan yleisöään. Piti ihan jälkikäteen vilkaista mitä muuta tuolloin meni, eikä tuo alkuvuosi 2011 kyllä ihan timanttisin tainnut olla – mikä ei tuntuisi hyvältä jos vaihtoehtoina on Infinite Stratos, Ochinko ja Fractale? Nähtäväksi jää, katotaan sitten vaikka viiden vuoden päästä miten kävi.

Tuo suosio voisikin olla viimeinen käsiteltävä asia. Pelkkä hetkellinen suosio ei todellakaan takaa klassikkoasemaa, varsinkaan kun kaikki suositut sarjat eivät ole kovin hyviä. Muistan kun silloin VANHOINA HYVINÄ AIKOINA KUN MINÄ ALOIN KATSOMAAN ANIMEA (eli pari vuotta sitten) 4chanin /a/:ssa oli joka sivulla Rozen Maiden -ketju ja se oli itsellänikin yksi ensimmäisiä sarjoja, mitä silloin aloittelevana harrastajana katsoin. Mahtaakohan olla vieläkin suosittuja aloitussarjoja vai pudonnut kelkasta? Vasta alkaneessa uusintakierroksessa kuitenkin ainakin itsestäni on tuntunut parhaalta juuri se, ettei niitä tuttuja hahmoja, kohellusta ja desunhokemista ole joutunut kuuntelemaan niin paljoa, joten vetänen tästä johtopäätöksen, etteivät vanhemmatkaan kaudet varmaan tuntuisi kovin hyviltä enää tässä vaiheessa harrastusta. Mitkä sitten olisivat nykypäivän Rozen Maideneita: sarjoja, jotka eivät välttämättä ole kovin hyviä tai kestäviä, mutta pysyvät kuitenkin kaikkien huulilla ja uusien katsojien ensisarjoina muutaman vuoden ajan?

Itse heittäisin seuraavanlaisen kattauksen lähivuosien entry-levelille: Fate/Zero, Sword Art Online ja Shingeki no Kyojin. Kolmikosta kaikki ovat tuntuneet parhaalta ehkä siinä kohtaa, kun sarjat eivät olleet vielä edes alkaneet: konsepti on kuulostanut kiinnostavalta, studio- ja tekijävalinnat lupaavilta ja ekat promokuvat ovat näyttäneet siisteiltä.

Kokeneempien harrastajien innostus kuitenkin noiden kanssa laski melko nopeasti kun sarjat alkoivat derppailemaan kukin omalla tavallaan. Vähemmän animea katsoneella sen sijaan kuvittelisi olevan sen verran kiire nauttia hienoista visuaaleista ja vauhdikkaasta menosta, ettei tule jumituttua yksityiskohtiin vaan noista sarjoista saa paljon enemmän irti – parhaimmillaan ne kuitenkin ovat ihan saakelin siistejä. Ja toisaalta vaikka nuo varsin animea animea ovatkin (eli sisältävät kaikkea sitä, minkä takia anime nyt sattuu olemaan siistiä: miekkoja kummassakin kädessä, taikaympyröitä, Yuki Kajiuran ja Hiroyuki Sawanon musaa, nättejä tyttöjä ja komeita setämiehiä), ne eivät kuitenkaan ole nykystandardeilla kovin otakusidonnaisia vaan mukaan voi hypätä täysillä vaikkei lajityyppiketjun kaikki aiemmat merkkiteokset olisikaan katsottuina. Toinen kysymys onkin se, tuleeko noita Narutosta ja Hopeanuolesta pidemmällekin selviäviä tosi_animen aloittelevia katsojia enää, mutta sen pohtiminen ehkä edellyttäisi hieman enemmän tutkimusta ja erillisen postauksen. Kävijöitä ainakin riittää coneissa, mutta hittisarjat eivät tunnu enää näyttäytyvän cosplayn kautta ihan samalla tavoin kuin joskus aiemmin: vaikka Shingeki-pukuilijoita paljon onkin niin määrät taitaa kuitenkin olla laskettavissa kahden käden sormilla.

Sellasta pohdiskelua, olikohan kokonaisuudessa mitään järkeä kun tuli kirjoitettua pätkittäin työpäivän aikana. Eipä tuolla onneksi blogikontekstissa hirveesti väliä ole KUN EI KUKAAN KUITENKAAN KOMMENTOI ;_____;

Mainokset
Kategoria(t): Anime. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

10 vastausta artikkeliin: Tulevaisuuden klassikot

  1. Tounisu sanoo:

    Bakemonogatari on kyl ehdottomasti suosittelulistakamaa. Se on paitsi ihan omanlaisensa, myös tosi suosittu, eikä mitenkään kiinni just tän hetken otakutropeissa vaikka niihin toki pohjaakin. Pitäs kyllä olla melkonen pleebi ettei kattois, ei taida yleis_____sivistys kiinnostaa vai!

    btw vilkaseppa huvikses mikä tahansa muu vuosi ysäriltä kun toi -98. Keskimäärin ehkä 4 relevanttia sarjaa per vuosi. Vuosi 2010 taas oli uusi 2000 eli pelkkää paskaa paitsi joku 1 jännä ”:D”

    Kommentoin lisää kunhan teen tiedettä hetken tän asian suhteen.

  2. Tounisu sanoo:

    Välillä noiden vanhojen kans kiinnostaa, että onko ne listalla koska ne on relevantteja vai onko ne relevantteja koska ne on joku joskus laittanu johonkin listaan. Hmm hmm. Joku Outlaw star esimerkiks tuntuu enemmän olevan sellanen ”suositellaan vaikka tätä kun ysäriltä ei muutakaan ole” eikä millään omilla ansioilla mukana.

  3. Tounisu sanoo:

    Jos mä vaa tulitan huvikseni näitä kommentteja kun en oikeen keksi järkevää lähestymistapaa asiaan missä sekotetaan tyynesti entry-level (jopa normihomoystävällinen) setti, aikansa tropeita parhaiten käyttävät, animeen eniten vaikuttavat ja hipstersarjat saman jonku mystisen määritteen alle. O__O

  4. madu sanoo:

    Haha, meneehän toi loppujenlopuks kyllä aika sekalaiseks setiks! Toisaalta kanssa toi googlesta ekaks vastaan tulleen chartin termi ”worthwhile” on jotenki vähän ikävän kuulonen – onks animen kattominen sit niin rankkaa et ihan hirveesti harmittais et tulipas tuhlattua arvokasta aikaa tähän sarjaan mikä ei ollukkaan niin hirveen hyvä. No on se kyl, siks jätänkin kaiken kesken.

    Mut aikamoinen sateenvarjotermi toi muistettavuus kyl taitaa joo olla kun sen alle mahtuu niinpal kaikenlaista! Oisko sitten just toi suositeltavuus toinen ehkä vähän helpommin ymmärrettävä synonyymi samalle asialle? Jos vielä viidenkin vuoden päästä jostain sarjasta voi sanoo jollekin et ”katohan tää kun oli hyvä” ni kai se jotain on tehny oikein erottuakseen suuresta massasta. Toisaalta sit jotkut hipsterisarjat pääsee vähän ehkä liiankin helpolla ton suhteen kun ne erottuu ihan vaan olemalla mitä sattuvat olemaan, vaikkeivät välttis hirveen hyviä tai nautinnollisia oliskaan.

  5. 6reen sanoo:

    Muivens madu,

    tarkoitukseni oli alunperin lähinnä provota ja herättää keskustelua, näemmä ainakin onnistuin! ”Väärä” mielipiteeni ei siis johdu tietämättömyydestäni tai nyky-animenkatsojan perspektiiviharhasta. Ympärilläni kuitenkin on henkilöitä, jotka katsovat muunmuassa muinaisia tyttöinsarjoja tai robottipiirrettyjä. Olen itsekin antanut niille mahdollisuuksia, mutta minkäs teet jos katsot nykyanimea nykyanimen vuoksi, et niinkään piirrettyjen.

    En ehtinyt edes pohdintojeni perimmäiseen pointtiin kun Twitter-replyjen määrä ylitti vastauskykyni. Minun piti pohtia sitä, mikä tekee sarjasta merkittävän nykypäivänä, johon myös itse tartuit tässä blogauksessa.

    Otit vertailtavaksesi todella huonot vuodet, vuosia 1998 ja 2008 ei voi mitenkään animeteollisuuden kannalta verrata toisiinsa tasapuolisesti. -98 kuului nousukauteen, -08 taasen alkavaan paskettiaikaan (yllättävän monia kelvollisia sarjoja silti tehtiin!). Kuitenkin ”muistettavien” sarjojen määrä on lähestulkoon sama. Ota myös huomioon, että vuoden 2008 sarjat olivat paljon lyhyempiä kuin vuoden 1998, mikä vain lisää 2008 sarjojen määrää ja vähentää vuoden keskimääräistä merkittävyyttä myös prosentuaalisesti.

    Monet vanhat sarjat, jotka nähdään ”merkittävinä” ja jotka eivät oikeasti tarjonneet hetkellisten post-ilmiöidensä lisäksi mitään muuta kuin elinkeinoa tekijöille, olisivat nykypäivänä tyhjänpäiväisiä. 90-luvun lopun – 2000-luvun alun nouseva animebuumi vain pakotti oman aikaisia vähiä sarjojaan niin kovaa, että ne muistetaan yhä parhaimpina ikinä. Nykyään tämä ei onnistu kuin harvoin ylitarjonnan vuoksi.

    Todellisuudessahan tulevaisuudessa tullaan katsomaan enemmän nykyajan animea kuin nykyään vanhaa animea, koska 1. nykysarjoja on enemmän, 2. nykyanime tunnetaan maailmanlaajuisesti suuremman harrastajamäärän vuoksi, 3. 2000-luvun sarjojen saatavuus on parempi.

    Itse ainakin muinaista tarjontaa katsoessani näen lähinnä erikseen länkkäreille ja erikseen japanilaisille suunnattuja, perinteisesti animoituja 50+ jaksoisia lastensarjoja, joita hyvin harvat katsovat enää nykyään (inb4 joo siellä oli kerran-pari vuodessa niitä vakavahenkisiä seikkailu-mecha-mitälie-sarjoja). Omasta modernin harrastajan näkökulmastani tämä on tuhlausta, vaikka varmasti kyseiset sarjat onnistuivat palvelemaan silloista tarvetta.

    Tänä päivänä viihdetarjonta on niin suurta, ettei olisi edes kannattavaa lähteä tekemään käsin pitkiä sarjoja, sillä vakuuksia menestyksestä ei ole. Makuasiat ovat yksilöistyneet ja eri kohderyhmille tuotetaan omia sarjoja. Nykyanime siis palvelee yhteisöä paremmin ja on kaikin puolin superior verrattuna wanhoihin ”hyviin” aikoihin.

    Siinä kaikkien aikojen ensimmäinen kommenttini! Onneksi Akari-voimani tekevät minusta olemattoman, joten blogauksesi viimeinen virke ei vanhene tämän myötä!

  6. 6reen sanoo:

    Paitsi näemmä Tounisu-kun ehtikin heittää useammankin kommentin. Blogauksesi on pilattu.

  7. madu sanoo:

    Kuhan et ala johanna-tyylisesti vakavanaamarölläämään. Mikään ei oo niin epätyydyttävää kun suuttua väärästä mielipiteestä ihan vaan että saa huomata ettei se mielipiteen esittäjäkään seiso sen takana. Provot pitää viiä loppuun asti, perkele!

    Toi nykypiirrettyjen katsominen vaan nykypiirrettyjen vuoksi onkin varsin hauska ajatus. Tosta yleissivistyksestä pitäs kyllä jauhaa enemmänkin, mutta oon useammin kuin kerran tai kaks törmänny siihen, miten uusharrastajaa koitetaan saada kattomaan edes sitten se Utena ja Princess Tutu ja LOGH jossei muita vanhoja, ja sit sitä vähän niinku joutuu keksimään perusteluja HUONOLLE HARRASTAJUUDELLEEN jos tollaset yleissivistävät perusteokset ei meinais kiinnostaa.

    Animen trendien vaiheittaisuudesta olisi kanssa mielenkiintoista kuulla. Twitterin puolella sanottiin, että Geneitaiyou olisi ollut suunnitteilla jo ennen Madokaa, ja toisaalta joskus muistan lukeneeni että Madokankin suunnittelu olisi aloitettu kahdeksan vuotta ennen sarjan julkaisua. Sivusta lähinnä animea seuraten helposti ajattelee, että jonkun merkkiteoksen vaikutukset alkavat näkyä jo kaudessa-kahdessa, mutta eiköhän noilla kuitenkin vähän pidempään mene suunnittelupöydältä toteutukseen asti ja niistä todellisista trendeistä pääsisikin paremmin perille alkuteoksia seuraamalla. Mutta kuka nyt jotain ranobeja ja visual noveleja haluis seurata?

    Samoin noi nousu- ja laskukaudet: niitä ihan selkeästi on, mutta mistä sitten mahtavat johtua – varsinkin kun niitä tuntuu menevän ja tulevan aika ripeällä tahdilla, ihan muutaman vuoden välein. Just toi 2008-2010 puhkaisi sen senaikasen jenkkilisensointikuplan ja sitte tuntukin tulevan pelkkää tuubaa mikä ei kiinnostanut ketään kunnes sitte noi muutamat hyvät 2011-originaalisarjat alko taas nostamaan animea suosta, hetken aikaa meni ihan hyvin ja miten sitten lähitulevaisuudessa? Toisaalta yleisön käyttämällä rahalla ei suoranaisesti pitäisi olla mitään vaikutusta tarinoiden käsikirjoitusten laatuun, mutta kokeilunhaluun ja originaalituotoksiin sen sijaan kenties? Ehkä animelama-aikoina halutaan sitten pelata varman päälle ja tehdä tasapaksua paskettia mikä ei räjäytä pankkeja mutta ei myöskään jää täysin tappiolliseksi? Jos joku jaksaisi laskea yhteen kaiken levymyynnin kausittain + vuosittain viime vuosilta, tuollaisia lukemia olisi tosi kiva tarkastella! Jos kukaan ei tartu tohon ni vois vaikka itse joskus lähteä puurtamaan jos sattuisi olemaan ihan hirveän tylsää.

    Tota en kyllä ymmärrä yhtään et mitenkä vanhat merkittävät sarjat nähtäis nykyään tyhjänpäiväisinä! Avaatko hieman? Olihan joku Darker Than Blackikin tosi suosittu silloin tullessaan, ja eiks se hyvin paljon lainaa Cowboy Bebopilta, Yoko Kannoa myöten.

    Mut joo, ite en povaa nykyisille otakutrendeille kovin pitkää ikää vaan veikkaisin niiden kokevan aika samanlaisen kohtalon kun noi pitkät mechalastensarjat, joita jokasta kohtaan nykyään tuntuu sit olevan se neljä 4girls1clubia ja nothaganaita per kausi. Sit ku seuraava trendi iskee niin nykypäivän hittisarjoistakin suuri osa jää käytännössä vaan just elinkeinoksi tekijöilleen ja ne on yhtälailla taas ne muutamat erottuvat mitkä jää yleisön mieleen.

    Vanha anime käsitteenäkin kyllä alkaa oleen vähän hankala, kun joillekin se meinaa ysäriäkin vanhempaa, joillekin sitä ysäriä just ja kyllä mä välillä noita esiharuhisia 2000-luvun alun kammotuksia kutsun vanhaksi animeksi. Keltaset subit ja ”not for sale or rent, for fans by fans” – instant vanhussarja, oli valmistusvuosi sitte mikä tahansa.

  8. 6reen sanoo:

    B-baka, tarkoitukseni ei toki ollut röllätä ja siksi ilmestyinkin tänne puolustamaan kantaani.

    Kuten kommenttisi loppuun totesit, vanha anime on vähän harhaanjohtava käsite riippuen mitä tarkoitetaan. Tarkoitin alunperin nimenomaan fossiilisia sarjoja, en verrattain uusia 90-luvun loppupuolen sarjoja joita Cowboy Bebopkin edustaa. Sen vaikutuksesta Darker then Blackiin en osaa sanoa, koska en ole kumpaakaan (!) sarjaa katsonut.

    Mainitsemistasi esimerkeista ainoastaan LOGH on oikeasti hyvin vanha sarja animen mittapuulla ja sen merkitys on nykypäivänäkin täysin perusteltua. En toki tuominnut kaikkia merkittäviksi tituleerattuja vanhoja sarjoja turhanpäiväisiksi, sanoin ”monet”.

    Ehkäpä Kickstarterin tapaiset rahankeruuprojektit ovat tulevaisuutta? Yhteisö kuitenkin haluaa selkeästi maksaa hyvästä ja se kävi enemmän kuin selväksi LWA-tapauksessa. Maksa animesi tuotanto etukäteen jne. Sen avulla yhteisöä kiinnostaviin projekteihin osattaisiin panostaa enemmän, tuotanto saisi okanet pöytään ja piratismi ei olisi enää niin suuri ongelma kun tuotantokulut on kuitenkin maksettu etukäteen ja kenties voittojakin olisi jo kääritty.

    Kausien ja vuosien myyntejä on kyllä laskettu, en vain muista tähän hätään, missä viimeksi näin ajantasaista materiaalia. Aika synkkiä vuosia 2007 animekuplan puhjettua elettiin, eikä mitään uutta trendiäkään syntynyt, joten olet varmaan ihan oikeassa tuosta varman päälle pelaamisesta. Onneksi 2011 pelasti, kansainvälinenkin animeyhteisö sai piristysruiskeen eivätkä otakusarjat olleetkaan animen tuho.

    Nykyanime tullaan muistamaan vanhaa paremmin, sillä anime ei ole enää suljetun yhteisön viihdettä, vaan kasuaalikuluttajia löytyy joka nurkalta. Väitän vakavin kasvoin, että esimerkiksi K-ON! tulee olemaan sarja, joka muistetaan vielä pitkään esimerkkinä meidän ajastamme.

  9. madu sanoo:

    Joo, keijot kyllä tulee jäämään mieleen – ihan kuten wanhain aicain Azumanga, mutta onnistuneemman oheistuotteistuksen vuoksi voimakkaammin.

    Itse olen tosi skeptinen noita kickstartereita kohtaan enkä usko, että niistä olisi varsinaisesti animen rahoittamiseen. Keskisijoitus Academiaan on ollut 77 dollaria (500000 dollaria 6500 osallistujalta), ja Kick-Heartiin about saman verran, mutta ei kukaan säännöllisesti perusanimejaksostaan noin paljoa halua maksaa. Perusanimejakson tuottaminenkaan ei tietenkään ihan noin kallista taida olla, 200000 lienee lähempänä sen yhden Crunchyroll-artikkelin mukaan. Nuo ovat kuitenkin niin suuria summia rahaa, ettei sellaisia tule millään saamaan säännöllisesti kasaan ilman että taustalla on myös teollisuutta ja sponsoreita. Vaan kenties välikäsien poisjättö myös laskee tuotantokustannuksiakin?

    Nimekkäiden tekijöiden erityisprojekteille toi saattaa olla ihan kelvollinen tapa, mutta perussarjojen tuottaminen kyllä loppuisi lyhyeen jos ne olisivat sen varassa, että ihmiset maksaisivat katselunautinnosta lähemmäs tuhat rahaa. Tietty ostaahan jotkut kahjot japanissa niitä suunnilleen saman hintaisia levyjulkaisujakin vuodesta toiseen?

    edit: enpä ollut tutustunut tohon LWA-kickstarteriin sen tarkemmin, alkuperäsessä suunnitelmassa näköjään 150000:lla ois tehty jaksosta 15 minuuttia pidempi ja ylimenevä sit kaikkiin kivoihin ekstroihin. Jos tuon perusteella oletetaan animeminuutin maksavan 10000 dollaria, 6000 maksajalla sarjan katsomisen minuuttihinnaksi jäisi sitten 1,67 taalaa ja koko sarjan katselulle 400 dollaria. Pidemmän päälle no way in hell, tarkemmin ajateltuna ei kyllä ees kertaakaan. Mut tää on vaan mun mieli pyde! :DD

  10. tr1moon sanoo:

    Heitänpä tähän hieman näkemystä satunnaisena animen kuluttajana. Tässä tekstissä tuskin tulee olemaan mitään kummempaa punaista lankaa, kunhan heitän ajatuksia ilmaan.

    Mitä noihin listoihin ja suosituksiin tulee niin itse olen kyllä oppinut, että niihin ei ole mitään luottamista. Tunnettu ja suosittu ei välttämättä aina tarkoita hyvää, siksi Annoying Orangekin on yksi suosituimmista YouTube kanavista tai Salkkarit katsotuimpia ohjelmia Suomessa. Tietty on tyhmää sekoittaa tämmöistä länkkäriviihdettä animeen, mutta loppupelissä viihdettä sekin on kuin kaikki muukin. Sarjojen suosioon on niin monta eri faktoria, osa sidoksissa aikaan, kulttuuriin, saatavuuten tai, että on niin sanotusti oma lehmä ojassa (samaistuminen, seksuaalisuus, elämänvaihe yms). Se, että joku sarja pääsee aina tuollaiselle listalle tai on muistettu on hieman mixed bag kaikkea. Nostalgiallakin on näppinsä pelissä.

    Ja niin kuin aiemmin jo mainittiin niin se todellakin vaikuttaa katsotko yhden jakson kerran viikossa vai kaikki putkeen. Esimerkiksi tällä hetkellä pyörivä Servant x Service on oiva esimerkki sarjasta, jota pystyy katsomaan vain jakso kerrallaan viikottain.

    Mahdoton yhtälö loppupelissä sanoa etukäteen mistä tulee klassikoita, se vain tapahtuu itsestään aikanaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s