Shingeki no Kyojin: Lohikäärmeitä odotellessa

Viikonloppuna Traconissa pidettiin sunnuntaiaamuna luento Shingeki no Kyojin –sarjasta. Luento oli rakennettu vähän hölmösti: kaiken suunnittelu pitäisi aloittaa kohderyhmän rajaamisesta jonka perusteella sitten päättää mistä puhuu. Ko. luennolla kuitenkin heti alussa kerrottiin, että mangasta spoilataan KAIKKI (=kohderyhmä olisi mangan lukeneet), mutta ensimmäinen tunti käytettiin kuitenkin juonenkäänteiden kertaamiseen ja hahmojen esittelyyn pintapuolisesti. Mutta kyllähän kaikki mangan lukeneet tietää nuo jo. No, ilmeisesti aloitteleva puhuja kyseessä ja kokemuksella selviää tollasista, itse esiintymistä oli kuitenkin varsin mukava kuunnella.

Luennosta ei hirveästi jäänyt käteen, mutta päällimmäisenä jäi harmittamaan se, miten siellä skipattiin täysin sarjan junaturman vauhdilla lähestyvä ongelmallisuus. Ajattelinkin siis käsitellä tätä aihetta blogipostauksen verran! Kuten tuossa aiemmin mainitsin kohderyhmityksen tärkeydestä, olen suunnannut tämän kirjoituksen sellaiselle lukijalle, jolle Shingeki ilmiönä on jonkin verran tuttu, mutta kaikki viimeisimmät juonenkäänteet välttämättä eivät ole, spoilerivapaata tekstiä siis luvassa Shingekin osalta.

Onko Claymore tuttu teos? Tai Gantz? Tai Cage of Eden? Näitä sen sijaan spoilaan jonkun verran.

Kyseessähän siis ovat kolme mangahistorian pahiten juonenkäänteiltään derpannutta sarjaa (tai jos ei ihan noin mahtipontisesti, niin kolme ekaa mitä mulle tuli mieleen). Pelkään kovasti, että Shingeki tulee liittymään joukon jatkoksi, koska mangan kirjoittaminen fiksusti on aika hankala homma.

Huvittavasti kun luennon jälkeen tuli vaihdettua muutama sananen aiheesta Drasan kanssa, nostin sarjan periongelmaksi Isayaman käsikirjoitustaidot, vaikka useimmiten kritiikki kohdistuukin rumaan piirtojälkeen. Kuitenkin jos pitäisi valita rujosti piirretyn mutta tarinaltaan timanttisen ja kauniin näköisen höttötarinan väliltä, valintani olisi ihan selkeästi tuo ensimmäinen.

Shingekissäkin toki osa ongelmista johtuu Isayaman kehnoista piirtotaidoista: kun hahmoja ei osaa piirtää kunnolla eri näköisiksi ja kaikilla on sama univormukin, satunnaiset sivuhenkilöt x ja y tarinan alkupuolelta eivät jää mieleen eikä tarinankerronnallinen impact ole sitten niin voimakas kun kyseisistä sivuhenkilöistä x ja y paljastuu sitten jotain merkittävää myöhemmässä vaiheessa sarjaa.

 Se varsinainen ongelma on kuitenkin siinä, mikä tarinan koukuksi on valittu. Yleensä reipashenkisten shonenmättösarjojen koukkuna on se, että on jokin tilanne, joka on päähenkilöille vaikea ja sarjan pointti on se, miten päähenkilöt selviävät niistä vaikeista tilanteista, oli sitten taitavilla erikoishyökkäyksillä, ankaralla treenauksella vesiputousten alla tai juonittelemalla. Shingeki sen sijaan luottaa tarinankerronnassaan sen varaan, että on mysteeri ja lukija haluaa tietää sen ratkaisun.

Tästä päästään mangan tarinankerronnalliseen vaikeuteen. Mangaka itse harvemmin saa päättää sarjansa kokonaispituutta vaan sarjan suosio sanelee sen. Jos sarja perustuu noille yllättäville tilanteille ja niistä selviämisille, niitä on helppo joko karsia tai lisätä riippuen siitä, pitääkö sarja lopettaa lyhyeen vai venyttää pidemmäksi.

Shingekissä kuitenkin oikeastaan ihan kaikki toistaiseksi yhdessätoista kirjassa esitelty nojaa yhden paljastuksen varaan: mistä ne jättiläiset oikein tulevat?

Sarja on parhaillaan huippusuosittu ja se onkin tainnut riistää ykkösmättösarjan kruunun Shueishalta Kodanshalle, joka on fairytaileineen aiemmin joutunut tyytymään ikuisen kakkosen sijaan. Lisäksi Shingeki on ehdottomasti ilmestymislehtensä Bessatsu Shonen Magazinen johtosarja, muut suositummat kuten vaikka Aku no Hana ja Sankarea eivät pääse lähellekään. Kaikki tämä taas osoittaa siihen, että Shingekin ei anneta loppua ihan heti vaan tarinaa joutuu pitkittämään, mistä päästäänkin tuohon Lohikäärmeitä odotellessa –alaotsikkoon.

Toistaiseksi 12 vuotta jatkunut Claymore-manga kertoo maailmasta, jonka kansa kärsii Yoma-hirviöiden hyökkäyksistä. Salaperäiset hopeanoidat, Claymoret, puolestaan taistelevat hirviöitä vastaan, mutta Claymorejenkin alkuperä on vähintään yhtä hämärä kuin Yoma-hirviöiden. Niin Claymoret kuin hirviöt ”heräävät” hallitsemattomaan supervoimatilaan käyttäessään demonienergiaansa liikaa, ja tarinan mysteeri tosiaan pyörii demonivoimien alkuperän ja ”hyvisten” ja ”pahisten” yhteyden ympärillä. Tarina oli jo löytämässä jonkinlaista ratkaisua, kun ilmeisesti yläkerrasta ilmoitettiin että hei, tää on nyt sen verran suosittu sarja että kyllä tätä pitää vielä jatkaa, ja yhtäkkiä paljastuikin, että koko maailma, mihin tarina on sijoittunut on vain testikenttä biologisille sotakoneille (=Yomien ja Claymorejen heränneet muodot), koska naapurisaarella on uhkaavia lohikäärmeitä joita vastaan pitäisi saada taisteltua. Ratkaisuna tällanen on melkein yhtä typerää kuin ”kaikki olikin vain unta”, kun skaalaa kasvattamalla oikeastaan kaikki tähän mennessä tarinassa koettu mitätöityy. Saas nähdä mihin suuntaan Claymore sitten tuosta kehittyy, olen itse viitisen kirjaa tarinaa jäljessä tällä hetkellä, pitäisi varmaan joskus lukea kiinni.

Gantz on toinen tuollainen samanlainen tapaus. Myös Gantz sarjana oli todella pitkä, 13 vuotta ja 37 kirjaa. Sekin lähti siitä alun mysteerikoukusta: miten junan alle jääneet nuoret heräsivät henkiin, mitä nämä muukalaiset oikein ovat, joita vastaan nuoret joutuvat taistelemaan, mikä tuo musta Gantz-pallo oikein on? Tarina aluksi shokeeraa sillä, miten armotta se tappaa tärkeinä esittelemiään hahmoja, mutta jossain vaiheessa esitelläänkin juonielementti, millä oikeastaan kaikki aikaisemmin tapetut hahmot pystytään herättämään takaisin henkiin. Ja entäs se Gantz-palleron alkuperä, hyvisten superpanssari ja pahisten alkuperä? No, pahikset ovat yksiä avaruusolioita kuten ne olikin esitelty, ja hyvikset taas saivat voimansa toisilta avaruusolioilta jotka halusivat estää ihmisten maailman tuhoutumisen ”:D” että silleen.

Cage of Edenin asspull taas on niin kolossaalisen typerä, etten ole oikein vieläkään onnistunut sisäistämään sitä täysin. Sen kohdalla uskomattoman kehno lopetus ei kuitenkaan onnistunut mitätöimään alkusarjan nautinnollisuutta, joten suosittelen kaikkia vaan ottamaan itse selvää! Voidaan sitten joskus yhdessä pohtia, mitä ihmettä se oikein halusi kertoa.

Näistä päästäänkin sitten takaisin Shingekiin ja voitte varmaan arvata suunnan. Jos sarjaa joudutaan pitkittämään, kuten kuvittelen että tulee käymään, suuresta paljastuksesta pitää joko tehdä sellainen, että tarina voi jatkua senkin jälkeen (=toisella saarella on lohikäärmeitä) tai sitten sitä pitää pitkittää loppuun asti ja keksiä aina vaan uusia tarinankaaria väliin viivyttämään suurta paljastusta. Sarjassa on ollut selkeänä motiivina päästä takaisin Shiganshina-kaupunkiin Erenin kotitalon kellariin, koska isä on jättänyt sinne jotain tärkeää, ja voin vaan kuvitella että sinne asti päästessä joku onkin vienyt sieltä sen tärkeän asian seuraavaan paikkaan.

Toisaalta tarinan fokusta voisi koittaa lähteä siirtämään tuosta pelkästä mysteerikeskeisyydestä vaikkapa hahmojen suuntaan: toistaiseksi kaikki ovat olleet luonteiltaan melko lailla paperinohuita, mutta hyvä pohja kuitenkin olisi olemassa. Huvittavaa esimerkiksi on kun tarinaa kehutaan sen raadollisuudesta ja siitä, miten hahmoja tapetaan huoletta, mutta onko tarinassa kuitenkaan vielä kuollut yhtäkään sellaista hahmoa, jota ei olisi alun perinkin kirjoitettu sivuhahmoksi jonka rooli on kuolla? Samoin nuo titaanipaljastukset ovat tuntuneet jonkin verran koomisilta – ai kolossaalinen titaani olikin TÄÄ JÄBÄ?! Eiku hetkinen, kuka ihme tää jäbä oikein oli? Ai niin, näytettiinhän sitä silloin alkujaksoissa joo vähän.

Mistä hype ja suosio on sitten oikein tullut? Animesovituksen kautta, luonnollisesti, eikä animesovitus tietenkään tule kärsimään samoista venytysongelmista mangan kanssa koska se on ihan kohta ohi ja varmaan tulee päättymään johonkin cliffhangeriksi jäävään paljastukseen, joka jättää yleisön janoamaan jatkoa jota ei ihan hetkeen ole tulossa.

Sarjan suosion syy ja Isayaman todellinen vahvuus ei kuitenkaan ole tarinankerronta tai piirtotaidot, koska kummatkin ovat loppupeleissä melko kehnoja, vaan kyky suunnitella ja keksiä todella hienoja ja kiehtovia asioita. Shingekissä mukaan vetää se maailma: asetelma yhdistelee hienosti eurooppalaista keskiaikaa steampunk-elementteihin, 3D maneuver gear on animehärvelien ehdotonta huippukastia, univormut ja VARSINKIN VIITAT ovat todella tyylikkäitä ja titaanien puolesta kaikki on vielä sopivan avoinna kun abnormal-tyyppejä voi olla vaikka millaisia erilaisia.

Olen joskus pohdiskellutkin, että fandomin syntyminen edellyttää sarjalta tietynlaista laajuutta ja avoimuutta, että ihan kaikkea ei ole kerrottu selkeästi alusta loppuun, vaan faneille jätetään tilaa täyttää tyhjät kohdat mieleisillään ratkaisuilla vaikka sitten fanfictionin tai jonkinlaisen muun spekulan kautta. Juuri tässä Shingeki onnistuu: Isayama on luonut hienon ja kiinnostavan maailman juuri sopivan väljillä puitteilla, jotta sitä on mukava täydentää ja pohtia. Ja onhan ne univormut ja VARSINKIN VIITAT edelleen tyylikkäitä ja siistejä pukuilla. Ensi viikolla Aria-shoujolehdessä alkaakin tyttöjen suosikkihahmoa Leviä taustoittava ”A Choice With No Regrets” –spinoffmanga, saas nähdä muodostuuko siitä alkuteosta suositumpi! Kunnon tekijät ainakin löydetty, piirtäjä ei ole tehnyt aikaisemmin yhtään mitään ja kässäröijän CV:stä löytyy yksi Guilty Crown –ranobe..

Animen loppua ja mangan jatkoa odotellessa.