Desucon oli ja taas oli kivaa. Coneissa on tosi vaikea pelkästään käydä vaan parempi niihin on aina lähteä jollain agendalla. Omalla kohdallani tuo on aiemmin ollut ohjelmanpito, mutta nykyisellään asetuttuani hammasrattaaksi Babylonin koneistossa kunnollisen puheohjelman valmistelulle on todella vaikea löytää tehokasta aikaa.
Fokus onkin nyt viimeaikoina vaihtunut enemmän valokuvaamisen suuntaan. Ainahan minulla on coneissa ollut mukana jokin valokuvia taltioiva laite ja ymmärsin jo monta vuotta sitten, että kiinteällä 50-millisellä saa tekniseltä laadultaan parempia kuvia kuin vakaajattomalla kittilinssillä. Ensimmäisen oman kamerani ostin vasta puolitoista vuotta sitten, ja muutaman tuhannen euron kertainvestointi pakotti opettelemaan kuvausta hieman eri tavalla kuin aiempi isältä perimäni antiikkidigi. Vaikkei painava kamera vielä kovin kauaa olekaan jaksanut rasittaa naruranteita (tää ei ole pelkkä vitsi, linssistä riippuen kamerapaketti painaa kahdesta kolmeen kiloa ja coniviikonlopun jälkeen polkupyörän vaihteiden vaihtaminen kamerakädellä teki kipeää), olen kerennyt oppimaan jotain ja kuvannut niin tapahtumaan sisäänpääsyä kuin rahaakin vastaan. Nyt Desuconissa ottamani valokuvat löytyvät täältä ja samalta tililtä myös vanhempia kuvia aiemmista tapahtumista.
Järeällä tarkkuusaseella varustautunut CANONMAN ei pelkää mitään tai ketään. Petteri otti jostain syystä mun kännykällä kuvan minusta – ihan kiva että otti koska omiin kuviinsa harvemmin itse päätyy.
Desuconissa lauantai-iltana järjestetty cosplaykuvaamispaneeli konkretisoi aika hyvin ajatuksia, joita reilun vuoden aikana olen pyöritellyt. Paneelin aluksi kysyttiin kuinka moni yleisössä on valokuvaaja (ja vaihdettiin sen jälkeen muotoon ”ottaa valokuvia”, käsiä nousi aika paljon enemmän!), cosplayaaja tai cosplayvalokuvaaja. Kahteen ensimmäiseen vastasin kyllä, mutta cosplayvalokuvaajana en oikein osaa pitää itseäni. Paneelin aluksi verrattiin googlen hakutuloksia hakusanoilla ”cosplay” ja ”cosplay photography” ja näiden vertailu loksautti omassa päässäni palikat viimeinkin kohdalleen.
Kenenkään ei varmaan ole vaikea erottaa mihin ”cosplay” loppuu ja mistä ”cosplay photography” alkaa. Puolestavälistä, jos on.
Näissä on selvä ero, kuten ruutukaappausvertailusta huomaa. Hienot worldcosplayn ja curen kaltaisilla nettisivuilla menestyvät cosplaykuvat ovat selkeästi tehdyn näköisiä, välillä valokuvan ja digitaalisen taiteen raja hämärtyy ja asetelmiin, valaistukseen ja taustoihin on nähty todella paljon vaivaa – usein enemmän kuin conitilanteen puitteissa edes on mahdollista. Voin joko selitellä ettei tuollainen kuvaaminen kiinnosta minua tai myöntää ihan suoraan etten osaisi vaikka yrittäisinkin, mutta se on yhtäkaikki selvää ettei conitilanne ole sopivin cosplayvalokuvaamisen opetteluun.
Olen muutamaan kertaan yrittänyt kuvata kaverien pukuja tai ryhmiä, mutta en ole koskaan lopputuloksiin kovin tyytyväinen. Esimerkiksi viime Traconin C3-bu –ryhmää kuvatessa ujutin settiin muutamia kuvia tyttöjen aseistuksesta ja airsoft-tykeillä pelleilystä ja näissä alkupään valmistautumiskuvissa ainakin omasta mielestäni vaan löytyy niin paljon enemmän aitoa tunnelmaa kuin niissä varsinaisissa poseeratuissa cosplayvalokuvissa.
Varustelu ja välineiden testaus meneillään.
Varsinaisia shoottikuvia, loput löytyy linkin takaa. Kuvat on otettu Canon 5D Mark II -kameralla ja Canon EF 28-70 f/2.8 L -linssillä.
Jatkossakin kyllä saa tulla pyytämään kuvia puvuista tai ryhmistä, lupaan yrittää parhaani, mutta ensisijaisesti kuitenkin coneissa ja cosplaytapahtumissa koitan vältellä cosplayvalokuvaajan roolia ja olla sen sijaan mahdollisimman hyvä tapahtumavalokuvaaja.
Mitä tämä sitten loppujenlopuksi tarkoittaa? Nyt kesän Desuconissa yritin ensimmäistä kertaa ihan oikeasti ja ajatuksella kertoa ottamillani valokuvilla tarinan siitä, millaisena koin tapahtuman. Käytännössä tämä tarkoittaa ripausta yleiskuvia siellä täällä ylläpitämään tunnelman tuhansista kävijöistä, hengausringissä seisoessa pärstäkuvia lähikavereista ja varsinaisia tarinaa kuljettavia valokuvia tapahtuman avainhetkistä (ovien avaus – avajaiset – puheohjelmaa – kunniavieras – animevisa – päättäjäiset). Jotta kokonaisuus toimii (itse en osaa arvioida toimiiko…) rajausta ja tarinankerrontaa joutuu miettimään aika tarkkaan ja esimerkiksi moni teknisesti ihan kelvollinen ja edustava cosplaypönötyskuva jäi julkaisematta kesä-Desun setissä.
Kuva on otettu Canon 5D Mark II -kameralla, Canon EF 24-70 f/4 L IS -linssillä ja Canon Speedlite 430EX II -salamalla.
Yllä oleva kuva ei ole kesän Desuconista vaan Frostbitesta, mutta siinä on Valtteri päässään progelätsä ja progelätsä on hyvä johdatus seuraavaan aiheeseen. Mihin päästään ihan kohta. Vedä ensin itsekin progelätsä syvälle päähän ja pistä tämä video pyörimään (kelaa kohtaan 3:20 jos haluat päästä suoraan kiinni pihviin), katso niin pitkälle kuin jaksat ja palaa sitten tekstin pariin.
Conissa kuvaaminen ja kitarasoolot eivät ole ihan sama asia, mutta vetäisin kuitenkin tietynlaisia yhtymäkohtia niiden välille! Pitkiä kitarasooloja kutsutaan runkkaukseksi ihan syystä: kikkailu pelkästään kikkailun vuoksi harvemmin aiheuttaa värähtelyä kenenkään muun kuin soittajan omissa pöksyissä.
Tästä päästään takaisin valokuvaamiseen sillä, että conikuvaamisessakin on itse valokuvaajan lisäksi muita osapuolia! Mitä kuvattava haluaa kuvalta? Mitä kuvien katselija haluaa kuvilta? Mitä tapahtuman järjestäjä haluaa kuvilta? Mitä setelitukko kourassa julkaisuunsa sopivia tapahtumakuvia etsivä toimittaja haluaa kuvilta?
Tämänkertainen Desuconini nimittäin taisi lipsahtaa hieman tuon sooloilumasturbaation puolelle – mietin settiä kasatessa oikeastaan pelkästään mitä minä haluan näyttää, en niinkään mitä joku muu taho haluaisi katsoa. Vihaan cosplaykilpailuiden kuvaamista koska siinä ei voi erottautua mitenkään ja kuvien käsittely on todella tylsää: kaikki roiskivat vaihtelevanmittaisilla teleputkilla lavavalaistuja kilpailijoita suunnilleen samoista kulmista ja kuvien laadun määrittää lähinnä linssin tarkennuskyky ja rungon kohinankesto. Kotona sitten lightroomissa pitää käydä hirveä määrä kuvia läpi ja koittaa viilata vihreää ja sinistä lavavalaistusta järkevämpään suuntaan – jokaisesta kilpailijasta pitäisi saada julki mielellään useampi edustava kuva joten sarjatuli saa laulaa. Kuvien ottaminen ja käsitteleminen ei ole minusta itsestäni yhtään kivaa, mutta tapahtumilla on intressejä saada tällaisia kuvia julki, koska kilpailijat haluavat yksityiskohtaiset muistot asuistaan ja yleisöä kiinnostaa nähdä puvut tarkemmista valokuvista kuin mitä lavalle näkee vaikkapa salin takarivistä. Yukiconissa missä olin tapahtuman työvoimana valokuvaamassa kitkuttelin siis cosplaykilpailut läpi, nyt Desuconissa taas en edes harkinnut asiaa.
Siinähän niitä, hienoja pukuja rivissä. Kuva on otettu Canon EOS M -kameralla ja Canon EF-M 22mm f/2 STM -linssillä.
Eli tyyli vapaa jos tekee itselleen mutta muuten sen mukaan mitä on tilattu. Yukiconin kuvaaminen lappu kaulassa ei ollut mitenkään niin ahdistava kokemus ettenkö voisi toistekin kuvata tapahtumalle itselleen, mutta ihan samanlaiselle sooloilulle ei ole silloin tilaa – tapahtuman sivuille kuvia katselemaan tullutta tuskin kiinnostaa Valtteri sitä ja Tursake tätä yhtä paljon kuin itseäni (#nohomo).
Jotain olen siis ehtinyt älyämään aiheesta mitä haluan ja tykkään kuvata ja julkaista. Edelleen iso kysymys ja toivottavasti jatkuvasti kehittyvä asia sen sijaan on kysymys miten. Conitapahtumat ovat paljon muutakin kuin pelkästään kavereiden naamoja, sen lisäksi niiden tuntemattomienkin ihmisten cosplayasujen ihailu on merkittävä syy käydä coneissa. Mutta kun tuntematonta pukuilijaa lähestyy kamera kädessä ja kysyy saako ottaa kuvan, sama kaava toistuu joka kerta: pukuilija laskee laukkunsa suoraan jalkojensa viereen tai viereiselle penkille, ihmiset ympärillä tekevät tilaa ja pukuilija ottaa etukäteen opettelemansa hahmoposeerauksen. Sitten sulkimet laulavat ja eri kameroista lähtöisin olevat kuvat eroavat taas keskenään korkeintaan käytetyn rajauksen, polttovälin ja aukkoarvon perusteella. Tylsää, eihän tuossa taaskaan pääse toteuttamaan itseään valokuvaajana mitenkään. Itse en ainakaan hirveästi kehtaa lähteä ohjaamaan tuntemattomia ihmisiä miten kuvassa kannattaisi olla eikä pukuilijaa viitsi lähteä viemään kovin kauas kohtaamispaikasta paremman valon tms. toivossa.
Parhaaksi ratkaisuksi ongelmaan olen toistaiseksi keksinyt ihmisten yllättämisen. ”Salakuvaamisesta” puhutaan paljon, mutta se ei ole ratkaisu kaikkeen ja itse sanakin on latautunut jossainmäärin negatiivisen kuuloiseksi. Conit ovat lakipykälän mukaan julkisia paikkoja ja julkisessa paikassa saa ottaa kuvia pyytämättä lupaa ja niitä saa julkaista pyytämättä lupaa – vaikka sitten ihan selkeästi pitkällä telelinssillä yhdestä henkilöstä otettuja, kunhan kohdetta ei esitetä epäedullisessa valossa (yleensä käytetään esimerkkiä ”humalainen kaupunginjohtaja oksentamassa puistossa” mutta kuvat hameen alta tai vaikka ruokaa mussuttavasta tyypistä taitavat mennä samaan kategoriaan). Omalla luvalla vähän pidemmällä linssillä otetut galleriat sijoitan henkilökohtaisessa rankkauksessani hieman peruspönöjä ylemmäs koska ne yleensä sisältävät ainakin jonkinlaista subjektiivista näkemystä, mutta pelkästään tuollaisesta koostuva galleria toki on melko tylsä.
Sen sijaan tuota vähän soveltava jippo mitä tykkään käyttää on se, että otan valokuvan tilanteesta missä pukuilija poseeraa jonkun toisen kameralle.
Toradorat Yukiconin myyntisalissa. Kuva on otettu Canon 5D Mark II -kameralla ja Canon EF 70-200 f/2.8 L IS -linssillä.
Mansikka Desussa kuvattavana ennen conin aukeamista, katsekontaktia yhtä aikaa vähän kumpaankin kuvaajaan. Kuva on otettu Canon 5D Mark II -kameralla ja Canon EF 85mm f/1.2 L II -linssillä.
Tunnelma muuttuu heti täysin pönötyskuvasta toisenlaiseksi: kuvaan saa luotua vuorovaikutussuhteen kuvattavan ja sen toisen, myöskin kuvassa näkyvän kuvaajan välille ja isolla aukolla kuvattaessa tilanteen muita henkilöitä voi käyttää hyvin kehystämään pääkohdetta. Kyseessä kuitenkin on tehokeino jota ei kannata käyttää liian montaa kertaa per tapahtuma.
Toinen kivoja tuloksia tuottanut tapa ottaa kuvia on nopea kontakti, jossa kuvattava älyää että nyt ollaan kuvassa mutta ei ehdi valmistautua tilanteeseen kunnolla eli heittämään sitä poseerausta päälle. Tällä tavalla kuviin saa myös ihan eri tunnelman kuin varsinaisessa cosplaykuvassa – kuvassa tuntuu olevan se pukuilija itse, tapahtumassa. Ensimmäinen kuva on vanha, puolentoista vuoden takaa Frostbitesta ja siinä on paljon asioita jotka eivät toimi, mutta se kuitenkin jäi 2013-Frostbiten kuvia läpikäydessä mieleen tunnelmaltaan mukavana.
Pystykuvia otankin melko harvoin. Kameran kääntämisen lisäksi kuvasuhdetta vaihtamalla saa välillä hyviä tuloksia aikaan, itse käytän 3:2- (kameran natiivi), 16:9- ja 1:1 -kuvasuhteita. Kuva on otettu Canon 5D Mark II -kameralla ja Canon EF 28-70 f/2.8 L -linssillä.
Kuva on otettu Canon 5D Mark II -kameralla ja Canon EF 85mm f/1.2 L II -linssillä.
Tätä jälkimmäistä sen sijaan pidän aika nappiotoksena. Hyökkäsin pukuilijan kimppuun kameran kanssa ja tein selväksi että kohta räpsyy, mutta mitään varsinaista poseerausta pukuilija ei kerennyt ottaa, aika riitti vain naamion kasvoille nostamiseen mikä näkyy myös ilmeessä aitona hymynä. Otin samasta puvusta myöhemmin pidemmällä linssillä varsinaisen poseerauskuvan, ja kuvaparissa huomaa ihan selkeän eron tunnelmien välillä.
Kuva on otettu Canon 5D Mark II -kameralla ja Canon 70-200 f/2.8 L IS -linssillä.
Tässä lähestymistavassa tosin on ongelmana se, että kaikki eivät välttämättä arvosta jos tuntemattomat kameramiehet rynnivät varoittamatta päälle, kohteliaisuus ja kuvattavien huomioon ottaminen on kuvaajan roolissa todella tärkeää! Tilannetta pitää siis osata lukea ja ihan oikeasti varmistaa että kontakti on luotu ja toimia vasta sitten, ja lopuksi tietysti kiittää kuvassa olijaa. Desuconissa käyttämäni 85-millinen linssi toimi tuon kuvan kontekstissa erinomaisesti, linssillä on ulottuvuutta sen verran että tiukkaankin rajattua naamakuvaa otettaessa ei oikeasti tarvitse tunkea kenenkään henkilökohtaiseen tilaan mutta se ei myöskään metrin minimitarkennusetäisyydellä vie liian kauas kuvattavasta tai latista kohtausta liikaa.
Aiheesta olisi kiva vaihtaa ajatuksia niin toisten kuvaajien kuin ennen kaikkea myös pukuilijoiden ja kuvia pelkästään katselevien kanssa. Millaisia kuvia pukuilijat haluavat löytää itsestään ja millaiset kuvaustilanteet tuntuvat mukavilta ja mitkä taas eivät? Minkälaisia kuvia gallerioita tapahtumien jälkeen selaavat tahtoisivat sieltä löytää? Blogi valitettavasti taitaa olla hirveän huono alusta keskustelulle aiheesta kun kukaan ei käytä koskaan kommentointimahdollisuutta, mutta jos asiasta on jotain sanottavaa tai kirjoitus herätti ajatuksia niin huudelkaa vaikka twitterissä tai jotain.
Ens kertaan sitte taas.
Kaikki on perseestä 
Oli jännä blogu. Vaikka oon kaikista conikuvista aina tykänny eniten sun kuvista niin en oo oikeastaan pysähtyny miettimään, että millasien elementtien takia se on näin. Tietysti hyvät pitoisuudet kavereita, tilanteita joissa olen ollut mukana ja Tiskua on ollut varmaan osasyyllisinä. Normaaleja cossikuvia en jaksa katsella koskaan, mutta sun kuvia odottelen aina innolla, koska ne on joka conissa lähimpänä omaa kokemusta. Ja toisaalta hirveen kivoja kuviahan ne on myös.
Tuhanne ja yhden normikuvaajan joukossa on ihan kiva olla kyllä yks Matteus. Viimeaikoina olen itsekin miettinyt valokuvahommia, mutta peniskateus ja visuaalinen kyvyttömyys on syönyt aloittamisintoa. Pohdin kuitenkin, että jos aloitan niin digitaalifilmirulla saa sitten täyttyä spontaaneista muistokuvista pönötyksien sijaan. Hyvä harrastus ;_;
Erittäin hyvää pohdintaa yleisestä conikuvauksesta, joitakin samoja ajatuksia itsellekin tullut mieleen, mutta monia uusia ja fiksujakin tuli.
Cossikisojen kuvaamisesta pitää ekana todeta, että tuntuu että monet kuvaajat tekee sen virheen, että menevät ihan salin eturiviin lavan eteen, ja sitten kaikki kuvat onkin yläviistoon otettuja räpsyjä, joissa lavalla olijat näyttää titaanien kokoisilta. Parempaa settiä tulisi, kun kamera olisi vähän ylempänä, salista riippuen ehkä joku 4-5 rivi, tai sitten lavan sivuilta jos sinne esim. virallisena kuvaajana saa mennä. Putkissa luulisi zoomin ja valovoiman kuitenkin riittävän.
Conikuvaamisen – niin valokuvien kuin videonkin – suurin ongelma on ehkä se, että kuvaajat eivät tiedä, mitä kuvilta halutaan, kun tilaaja (conin järjestäjät) eivät asiaa kauhean selkeästi ilmaise. Kävijät tietty haluaa edustavia kuvia asuistaan, lautanyymit vähän eri tavalla ”edustavia” otoksia omiin kokoelmiinsa, kuvaaja itse haluaa – kuten sanoit – erottua kuvaajanakin jotenkin persoonallisella ja taidokkaalla kuvalla. Ammattilaisvalokuvaaja koettaa kertoa kuvalla tarinaa hahmosta, tapahtumasta ja tilanteesta, jolloin kuva voi olla hyvinkin erilainen, kuin mitä perusräpsy puvusta, eikä välttämättä sitten cossaajan asua parhaiten esittelevä. Ohjelmanpitäjä haluaisi itsestään kivan kuvan puhumassa fiksuna täydelle salille, conijärjestäjät taas näyttää että salissa on paljon yleisöä seuraamassa kiinnostuneena ohjelmaa. Traconin kuvaajille yritin viime vuonna välittää ohjetta, että haluttaisiin myös sellaisia yleiskuvia, joista käy ilmi tilojen käyttö eri ihmismäärillä mm. myyntipöytäsalissa sekä kalusteiden, opasteiden yms. järjestelyistä siellä sun täällä. Näistä on järjestäjille suunnatonta apua tilankäytön parannuksia pohtiessa, vaikka julkisiin gallerioihin ei ehkä kannata laittaa. Tällainen kuva ei tietenkään ole Fotofinlandia-ehdokas, vaan kriteerit ovat ihan erilaiset.
Jos intoa riittää, niin uskoisin että CFT:n Kuvauspalvelullekin kelpaavat lisäkädet avuksi studiokuvia cossaajista räpsiessä. Melkoista kehitystä niissäkin kuvissa on vuosien varrella nähty, mutta varmasti vielä on tilaa uusillekin ideoille. Studiokuvauksen etuna on rauhallisempi tilanne, mahdollisuus ohjata paremmin kuvattavaa ja tietenkin vakioitu tausta ja valaistus. Nämä eivät varmaankaan ole kuvaajalle kovinta timanttia, mutta ideana lieneekin saada cosplay-asuista parhaat mahdolliset kuvat (tällä hetkellä tuntuvat tosiaan jäävän asuihin – varsinaiset hahmoon menevät poseeraukset sitten tuntuvat vaativan erillisiä fotoshootteja jossakin ulkotiloissa tms. ajan kanssa).
Noiden conikuvaajien kuvien selaus on jääny mulla jo vuosia vähemmälle. Kaikki kuvaa aina täsmälleen samat jutut tai siltä se ainakin tuntuu. Avajaiset, päättäjäiset, joku cossikisa, pari roiskaisua satunnaisesta luentosalista ja cossaajista ja sitten ”hassuja” naamakuvia kuvaajan omista kavereista. Desun kuvaajat kun suunnileen tiedän, osaan jo ennalta arvata, ketkä esiintyvät kenenkin kaveriotoksissa ja kuka on ottanut kuvia iltabileistä (ja kuka ei, koska istuu hahmovisassa). Tylsää. Ja rehellisesti sanottuna näin cossaajana mua kiinnostaa edelleen etupäässä ne puvut, ei kuvaajan satunnainen normikekevaatteissa oleva kaveri vaikka olisi miten komea…
Mutta eihän noi cossikuvat tapahtumissa ikinä hirveän hyviä ole. Erilliset shoottauspalvelut saa aikaan ihan pätevää settiä nykyään, mutta niissäkin alkaa tulla tapahtumapaikan rajat vastaan – tunnistan aina ne samat portaikot, käytävät ja muut Sibben sopet joihin normikävijät ei yleensä pääse. Tapahtumien cossikuvat onkin ehkä enemmän dokumentointia ”tällanen oli täällä” ja ihmiset sitten ottaa kuvia kunnolla vapaa-ajalla jos ottaa. En tykkää tuosta aasialaisesta cossikuvatyylistä, missä ei näe mihin oikeat asiat loppuu ja shoppaus alkaa, mutta pidän sitä oikein positiivisena, että nykyään suomessakin cossaajat kuvaavat pukujaan conien ulkopuolella. Cossaajalle kun yleensä on tärkeää, että kuva näyttäisi taustankin puolesta sarjasta revityltä. Sibbe voi olla koulu tai satunnainen japanilainen bisnesrakennus jos silmiä siristää, muttei se oikein taivu fantasialinnaksi tai apokalyptiseksi maisemaksi 😀
Lienee hyvä ettei olla kaikki ihan samassa venheessä tämän kanssa. Itselle on sopinut varsin mainiosti ns. liukuhihnatyö. Kieltämättä etenkin lavakuvien ottaminen ja kehittäminen on melkoista säätöä, studiossa taas vilkkaammissa coneissa saa oikeasti tehdä putkityötä, mutta jotenkin saan aina usutettua siihen nurkkaan kaksi tärkeää asiaa itselleni – mahdollisuus tehdä työtä jotenkin persoonallisesti, ja tehdä sitä mitä ihmiset haluavat. Conissa tehtävistä nakeista aika iso osa on joltain osin epäkiitollista, mutta kun tietää että on tekemässä conia josta ihmiset pitää niin tulee hyvä mieli. Ehkä tässä on taustalla se, että käytin tarpeeksi vuotta mikromanageroimassa kaikkea turhaa coneissa niin nyt osaa ottaa hiisimmin.
Se on kyllä yksi fakta että joku valokuvaajien joukkotappelu / visiointitilaisuus olisi aika kova idea. Kuvauspalvelussa on koitettu koko ajan keksiä aina jotain uutta, kuten nyt lowkey-hassukuvat Desuconissa, luonnollisten taustojen käyttö mm. Kuplii, Mimicon, Cosvision (x2) ja toki AG:n vetämän varsin eeppiset photoshoottitempaukset, näin tämänvuotiset vain mainitakseni. Ja ihan kiva olisi olla lisääkin väkeä – itse lähden kyllä roudaamaan melkeen mihin vaan coniin, mutta kaikkiin ei löydy apuria ja yksin ei pysty hommaa hoitamaan. Olen jo varovasti ehdotellut CFT:n nykyaktiiveille että kenties minut voisi päästää hoitamaan varastoa ja hankintoja, jättäen tilaa jollekin taiteellisemmalle persoonalle hoitaa operaation vetovastuuta.
Punainen lanka? Kuvaajia on moneen junaan. Blogisti vetää selkeän eron kuvaajien ja cosplaykuvaajien välillä. Sitten on montaa osaamistasoa – esimerkiksi itseni lasken vielä siihen opin alkupäässä olevien kastiin. Sitten voi myös jakaa sen suhteen mitä siitä kuvaamisesta hakee, onko painopiste irtiotoissa vai asiakaspalvelussa, määrässä vai laadussa. Kuitenkin ihan jokaiselle meistä olisi nakkeja enemmän kun ehditään tehdä. Jos ollaan fiksusti kontaktissa niin saataisiin ihmisille saumat tehdä enemmän mitä haluavat.
Haistan väkevästi seuraavalle conconille tästä ideaa.
Tounis: kattelin just eilen läpi kuvia mitä oon tapahtumissa ottanut vuosien varrella ja oli kyllä mukavia muisteloita. Että Hennis-Riinikselläkin on joskus ollut pitkät vaaleat hiukset. Visuaalista kyvyttömyyttä ei kannata pelätä, mulla ei ole mitään käsitystä miten tyhjälle kankaalle ilmestyis asioita jos pitäs piirtää tai vaikka suunnitella hyvän näköisiä puheohjelmaslaideja, mutta kuvaaminen toimii enemmänkin toisin päin, ei täytetä tyhjää kangasta vaan koitetaan piilottaa oikean maailman kohtauksesta kaikki mitä ei haluu näyttää siinä. Ja se tuntuu vähän helpommalta noin päin.
Lmmz: ihan samaa mieltä tuosta että conit saisivat määrittää vähän tarkemmin minkälaista materiaalia toivovat kuvaajilta. Kyllähän noinkin ihan kelvollisia tuloksia saa aikaan, mutta tarkemmalla speksaamisella saisi ihan varmasti vielä parempia. Yukiconissa kun kuvasin tapahtuman puolesta, kuvauspalaverissa lähinnä vedettiin pitkää tikkua siitä kuka joutuu kuvaamaan FFfightin ja muuten jokainen sitten teki mitä tykkäsi. Cosplaykisassa sitten kun oli neljä kuvaajaa siinä eturivissä niin aika samannäköistä jälkeä tuli kaikilta, itte sentään sijoituin sinne pari riviä ylemmäs.. nyt Desun virallisissa kuvissa on ollut jonkun verran noita lavan sivusta/lavalta otettuja kuvia ja niissä saa heti ihan erilaisen fiiliksen aikaan. Valokuvausvastaavan homma (jos sellasia ylipäänsä on?) ihan ajatuksella jossain tapahtumassa voisi kiinnostaa, mutta pelkään että siihen sisältyisi myös puheohjelman taltionnin koordinointi ja videohommat taas on jotain sellasta mihin en halua sotkeutua joten en ole uskaltanut sanoa tätä koskaan ääneen ”:D”
Joha: jep, conipuitteet on kyllä tosi kehnot mihinkään vähänkään edustavampaan cosplaykuvaamiseen ja niin kuin paneelissakin tuli esille niin suomalaiset tapaa olla jotenkin tosi laiskoja etsimään mitään siistejä paikkoja lähtemään kuvaamaan minnekään erikoisempiin sijainteihin. Tiiä sitten miks, mutta suomalaiset cosplaykuvat kyllä tapaa aina näyttää hirveän suomalaisilta.
Kyuu: ehdottomasti kannatusta joukkotappelulle! Hommaa voisi visioida jossain conconissa ja sitten tapahtumassa toteuttaa jotain työpaja-tyylistä missä olisi kuvaajia, pukuilijoita, mallinohjauksen ja valaistuksen päälle ymmärtäviä ja voisi kaikessa rauhassa opetella miten nämä kaikki sopivat yhteen – itse tuollaisessa tilanteessa varmaan mieluiten kuvaisin sitä työpajaa itseään ovensuusta tai nurkasta käsin! Lisäksi olisi tosiaan kiva jutella vähän tarkemminkin sekä työvoimakuvaajien että tapahtumasta vastuussa olevien kanssa just siitä, että millasella duunilla kuvaaja oikein sen sisäänpääsynsä oikeuttaa.
Paluuviite: Mangotarha » Blog Archive » Coniraportti Desucon 2014 – helppo coni!
Aiheeseen liittyen: http://tokyoscum.blogspot.fi/2011/08/comiket-80-through-looking-glass.html