Kaksi tapaa tehdä con

Puhumme seuraavassa Otakunvirka-castissa tarkemminkin Desuconin kuohauttaneesta päätöksestä rajoittaa Desucon Frostbite vain yli 18-vuotiaiden tapahtumaksi.

Haluan kuitenkin jo ennen sitä heittää ilmoille pienen ajatuksen, joka keskustelussa on tuntunut hukkuvan täysin, eikä kuitenkaan mahdu summattavaksi twiittiin tai kahteen – jotain hyötyä tämänkin blogin henkiinherätyksestä!

Yleinen diskurssi julkistusta ympäröivässä keskustelussa tuntuu olevan se, että tapahtuma ja sen järjestäjät olisivat jotenkin velvollisia toimittamaan kaikille mahdollisuuden hengata kaveriensa kanssa conin puitteissa.

Ajatus on ihan ymmärrettävä: jos uutta tapahtumaa lähtee tekemään, sen sisältöä on kenties helppo miettiä kohdeyleisön kautta – millaisista asioista kävijämme pitäisivät?

Tämä ei kuitenkaan ole ainoa tapa. Tapahtumaa tehdessä voi myös tuijottaa lähinnä omaan napaansa – millaisessa tapahtumassa tahtoisin itse käydä? Tämä ehkä kuulostaa kurjan elitistiseltä ja vaikka mitä muuta, mutta toisin päin käännettynä ajattelutavassa on selkeä etu: ”kävijät” on suuri ryhmä väkeä joita ei tunne ja joilla on sekalaiset preferenssit. Sen sijaan ainakin minulla on erittäin selkeä käsitys siitä, millaisissa tapahtumissa juuri minä viihdyn. Vielä tärkeämpää on se, että tehdessä ohjelmaa jota itsekin haluaisin kuunnella pystyn suhtautumaan aiheeseen täydellä intohimolla. Sen sijaan jos ohjelmaa tehdessäni minun pitäisi ensisijaisesti yrittää miettiä, millaisia asioita joku muu (joka ei kuitenkaan ole kukaan spesifi henkilö vaan keskiarvo 3000 kävijästä!) haluaa kuunnella ja asettaa oma intohimoni vasta sen jälkeen, laatu kärsisi varmasti.

Voin itse puhua vain ohjelmanpitäjän näkökulmasta, mutta olen varma että sama periaate pätee moneen muuhunkin tapahtumanjärjestämisen osa-alueeseen – tällä saralla asiakas ei ole aina oikeassa vaan välillä kannattaa ennemmin kuunnella itseään. Tällä periaatteella Desuconia käsittääkseni lähdettiin tekemään aikanaan, mutta asiat näyttävät välillä unohtuvan vuosien varrella. Muistatteko vielä millaisen reaktion sisäänpääsymaksullinen tapahtuma aiheutti aikanaan?

Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mihin suuntaan keskustelu kehittyy!

t. blogaaja

Advertisements
Kategoria(t): Tapahtumat Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kaksi tapaa tehdä con

  1. Paluuviite: Missing Link » Arkisto » Hajahuomioita conien puheohjelmasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s