Osamu Tezukan Phoenix

Kuten Twitteriäni seuranneet ovat varmasti huomanneet, olen reilun vuoden ajan kahlannut mangan isän, Osamu Tezukan englanniksi saatavilla olevaa tuotantoa läpi varsin epäsäännölliseen tahtiin. Urakka ei loppujenlopuksi ole ollut mitenkään mahdoton: Tezukan laajasta tuotannosta on kuitenkin käännetty lähinnä parhaat palat, yksittäiset sarjat eivät ole kovin pitkiä ja niihin uppoutuminen on ollut todella kiinnostavaa ja avartavaa kaltaiselleni uusystävälle vanhuudestaan huolimatta tai ehkä juuri siksi.

Jäljellä on enää muutama nimike, mutta merkittävin huipennus on nyt koettuna, sillä sain viime viikolta lopulta Tezukan merkittävimpänä teoksena ja elämäntyönä pidetyn Phoenixin päätökseen. Olen sinänsä ihan tyytyväinen, että pääsin Phoenixin pariin vasta nyt, kun lähes kaikki muu on jo luettuna, koska tarinaan todellakin kiteytyy eräänlainen punainen lanka kaikista Tezukan töistä.

Phoenix on kiusannut minua pitkän aikaa. Siihen törmää suosituslistoilla ja se kiikkuu MyAnimeListin ja AnimeNewsNetworkin parhaiten arvioitujen top-25:ssä. Sarjaa ei ole kuitenkaan lukenut juuri kukaan, koska sen löytäminen on, jos nyt ei mahdotonta, niin ainakin kovan työn takana! Skanneja löytyy vain muutamista hajaosista ja jotkin osat ovat painettuna niin harvinaisia että niistä köyhtyy lähes sataa euroa kappaleelta ja täydellisestä sarjasta melkoisia summia.

Itseäni lykästi kun löysin viime Finnconista joltain myyntipöydältä seitsemän hajaosaa 10 euron kappalehintaan. Olin joskus aiemminkin kironnut noita eBayn viidensadan euron pyyntejä, joten hetken vatuloinnin jälkeen juoksinkin pankkiautomaatille ja kirjat vaihtoivat omistajaa. Kotona kuitenkin paljastui, etten ihan ollut tehnyt kuvittelemaani elämäni diiliä: ostamastani seitsemästä kirjasta kuusi olivat juuri niitä, joita saa netistä helposti ja halvalla ja vain yksi kirja oli harvinaisemmasta päästä. Seitsemän kirjaa kahdestatoista kirjahyllyssä oli kuitenkin hyvä alku, mutta koska ykkösosa puuttui, kirjat saivat myös pysyä hyllyssä koskemattomina.

Kierrokset pääkaupunkiseudun mangakaupoissa lisäosien toivossa olivat tuloksettomia, mutta eräällä Turkuun suuntautuneella seikkailulla onnistuin löytämään jostain pienestä sarjakuvakaupasta harvinaisen kolmososan murto-osalla siitä hinnasta, mitä siitä pyydetään internetissä. Uskoisinkin, että halvimmalla sarjan saisi kasaan juuri koluamalla sarjakuvakauppoja, jotka eivät harrasta nettimyyntiä – kirjoja varmasti löytyy sieltä täältä normaaliin 10-16 euron kappalehintaan, mutta tällä tavalla sarjan keräämisessä toki kestää ikuisuus. Kun olin saanut kahdeksan kirjaa kahdestatoista hyllyyni, aloin seuraamaan nettikauppoja hieman aktiivisemmin puuttuvien osien toivossa, mutta minulta puuttuneet Dawn, Karma, Resurrection ja Sun Part I paljastuivatkin juuri niiksi harvinaisimmiksi ja kalleimmiksi osiksi. Apu löytyi onneksi läheltä: sen lisäksi että tyttöystäväni on maailman paras googlaaja ja löysi skannit Karmasta ja Resurrectionista, hän osasi ohjata minut Helmet-kirjastojen kaukolainapalvelun suuntaan, josta sainkin tilattua ykkös- ja kymppiosat itselleni neljällä eurolla kaukaa Vetelin pääkirjastosta ja vielä kauempaa jostain Tanskasta. Jos tarinan siis haluaa lukea ja osia ei ole ihan pakko saada lopullisesti omaan hyllyynsä, tämä onkin varmin ratkaisu ja toiminee muidenkin harvinaisuuksien kanssa!

Kun jotain viikkoja sitten pääsin viimeinkin kotiuttamaan ykkösosan kirjastosta ja tärisevin käsin kurkistin sisään, tunteeni olivat kovin ristiriitaiset. Mitä jos käykin Hyoukat? Ennakko-odotukset ovat vaarallinen asia: jos jonkin suhteen odottaa kuun taivaalta ja tähdetkin siitä välistä ja se panderoikin vain osittain, pettymys läjähtää naamalle moninkertaisena. Varovasti lähdin lukemaan sarjaa eteenpäin…

…ja kyllähän Tezuka toimitti. Olen antanut MyAnimeList-tililläni Phoenixin lisäksi kympit kahdeksalle muulle sarjalle: Aku no Hanalle, Black Jackille, Adolfille, Beckille, Monsterille, Bakumanille, Sanctuarylle ja Fullmetal Alchemistille. Black Jack on noista vähän oma lukunsa, mutta muut ovat ansainneet kymppinsä lähinnä sillä, että niitä on ollut ilo ahmia: jokainen aukeama vaatii lukemaan seuraavan, käänteet vievät mukanaan, vahva tarinankerronta ja tunnelma kiehtoo ja antaa esim. Beckin ja Aku no Hanan tapauksessa alkupuolen surkean taiteen sataprosenttisesti anteeksi.

Phoenix sen sijaan oli näihin verrattuna todella erilainen lukukokemus. Tezukan vahvuus ei ole varsinaisesti tarinankerronnassa tai juonenkäänteissä: vasta aivan viimeisessä teoksessaan, Adolfissa, Tezuka pystyi mielestäni kantamaan yksittäisen pidemmän tarinan kunnialla loppuun sortumatta inkoherenttiin derppailuun ja asspulleihin matkan varrella. Sen sijaan parasta Tezukan töissä ovat hienot ajatukset ja varsinkin tapa esittää vahvaa sanomaa sortumatta naiiviin saarnaamiseen. Juuri tähän ihastuin Black Jackissa: 20 sivun chaptereissa Tezuka saa esiteltyä kiehtovan konseptin, yleensä jonkinlaisen moraalisen kysymyksen tai pulman ja toimitettua sille ratkaisun joka ei ole mustavalkoinen ja edellyttää jonkin verran pureskelua. Phoenix on juuri tätä, mutta nostettuna ”elämää suurempaan” mittakaavaan. 12 itsenäistä tarinaa linkittyvät läpi ihmiskunnan historian ja käsittelevät elämän peruskysymyksiä, olemassaolon paradoksaalisuutta, ikuista konfliktia, kuolemattomuuden tavoittelua ja sen saavuttamisen aiheuttamaa tyhjyyttä.

Phoenixin tarinat sijoittuvat ajallisesti vuorotellen menneisyyteen ja tulevaisuuteen, alkaen Japanin historian alkuhämäristä ja ihmiskunnan viimeisistä hetkistä, lähestyen kummastakin suunnasta kohti nykypäivää sarjan edetessä. Sarjan päätökseksi ja huipentumaksi oli varmasti kaavailtu menneisyyden ja tulevaisuuden yhdistymistä silloiseen nykypäivään, mutta valitettavasti Tezuka ei saanut tarinaa loppuun ennen kuolemaansa vaan viimeinen julkaistu menneisyydestä kertova tarina, Strange Beings sijoittuu 1500-luvulle ja tulevaisuuden tarina, Sun (nykyperspektiivistä kovin futuristiseen) vuoteen 2008.

Tarinoilla ei ole selkeitä päähenkilöitä: jokaisessa osassa joko taustavaikuttajana tai tarinankerronnallisena motiivina esiintyvän myyttisen tulilinnun lisäksi ainoa tarinasta toiseen toistuva hahmo on muhkuranenäinen Saruta. Tezukalla oli tapana käyttää samoja hahmoja läpi eri tarinoiden ja tähtijärjestelmäksi kutsuttu hahmokaarti tuo todella paljon kiinnostavaa lisäarvoa Tezukan töihin syventyvälle. Suurin osa tähtijärjestelmän hahmoista käyttäytyy joka sarjassa jossainmäärin samalla tavalla: Duke Red on rikas ja vaikutusvaltainen antagonistihahmo, Acetylene Lamp kurja roisto ja Ham Egg jommankumman kätyri.

Saruta tohtori Honmana ja nuori Black Jack

Sarutan rooli Phoenixissa kuitenkin vaihtelee laidasta laitaan, kenties jonkinlaisena metaforana ihmisluonteen monimuotoisuudelle. Japanin varhaishistoriaan sijoittuva ensimmäinen osa, Dawn, esittelee Sarutan sympaattisena angagonistina: valloittajakansan kenraalina, joka ottaa henkiin jääneen nuoren pojan siipensä alle suojeltavaksi. Kakkoskirjassa Future vanha, elämässään aina yksin jäänyt Saruta asustaa saasteiden pilaaman maan pinnalla ja yrittää luoda keinotekoista elämää asuttamaan kuolevaa planeettaa ja tarinan varsinaiset päähenkilöt päätyvät hänen suojelukseensa. Yksi Sarutan muistettavimmista inkarnaatioista on Karma-osan katuryöväri ja murhamies Gao, joka löytää kokemansa ja aiheuttamansa kärsimyksen kautta kuvanveistämisen lahjan. Phoenixin ulkopuolella Saruta esiintyy myös Black Jackissa päähenkilön mentorina, tohtori Honmana, ja ehkä lopulta tämän positiivisessa valossa esitetyn inkarnaation muodossa hahmo saa sovituksen kaikesta Phoenixissa suorittamastaan vääryydestä.

Jos ensimmäinen osa tarinasta on vielä lämmittelyä, kakkosessa Tezuka päästää mielikuvituksensa täysin irti eikä tarinankerronnan mahtipontisuudella tunnu enää olevan minkäänlaisia rajoja. Ihmiskunnan viimeisinä hetkinä vuonna 3400 poliitikot noudattavat orjallisesti supertietokoneiden ohjeita, ja erimielisyys sotilaskarkurin kohtelusta saattaa valtiot ydinsotaan keskenään. Armollinen tulilintu antaa viimeiselle henkiinjääneelle ihmiselle kuolemattomuuden lahjan, ja tarinan päähenkilö jää katsomaan maapallon perään vielä pitkään fyysisen kehonsakin rapistumisen jälkeen. Miljoonat kuluvat vuodet muovaavat kuoleman planeetan pinnalle taas elämää, joka kuitenkin vailla ohjausta on tuomittu tekemään samat virheet kuin tarinan alussa tuhoutunut ihmiskunta.

Tezuka esittää skenaarion kiehtovan toteavasti – ei kyynisesti muttei myöskään sodanvastaisesta sanomasta huolimatta moralisoiden. Phoenixin universumissa konflikti ja kuolema on välttämätöntä, mutta pelastus ja sovitus pahoille teoille on myös mahdollista, jos ei saman elämän aikana niin jossain myöhemmässä syklissä tuhansien ja miljoonien vuosien kuluessa: vaikka universumi itsessään kulkisikin kohti kuolemaa ja kaaosta, yksilötasolla toivo ja pelastuminen on mahdollista, kuten Sarutan hahmo osoittaa.

Muita kantavia teemoja sarjassa ovat teknologian tuomat edut ja uhat ja uskonto vallankäytön välineenä. Tezuka kirjoitti yhtä aikaa Phoenixin kanssa sarjakuvaa Buddhan elämästä ja teoista, jossa Buddhan hahmo esitetään tahrattoman täydellisenä pelastajana, joka yrittää tuoda valon ja järjen kaoottiseen maailmaan. Phoenix sen sijaan kertoo tarinan toisen puolen: vaikka Buddha itse olisikin virheetön ja Buddhan ideaalit kultaa, tavallisten ihmisten käsiin jätettynä uskonnon nimissä tullaan aina tekemään myös pahaa. Tulevaisuusosiot käsittelevät teknologiaa edelleen yllättävän ajankohtaisella otteella. Siinä missä Future esitti uhkaavan supertietokoneiden hallinnoiman maailman, viides tarina, Resurrection, suhtautuu optimistisella lämmöllä ihmisen ja robotin väliseen rakkauteen. Tarinassa onnettomuudessa loukkaantunut mies pelastetaan keinotekoisia aivoja hyödyntäen, jonka lopputuloksena ihmiset näyttäytyvät miehelle outoina luotaantyöntävinä hiekkaläjinä ja miehen silmissä ainoa kaunis asia maailmassa on teollisuusrobotti Chihiro. Yllättävän ajankohtainen tarina on myös n. 150 vuoden päähän sijoittuva Life, jossa TV-tuottaja haluaa kloonata ihmisiä metsästettäviksi tosi-TV-ohjelmaansa, mutta päätyykin itse kloonatuksi ja saa huomata, että joka ikinen kopio kokee olevansa alkuperäinen ja ansaitsevansa jatkuvan elämän.

Edellinen on vain pintaraapaisu aiheista, joita Phoenix käsittelee. Yksittäisistä tarinoista löytyy vauhtia ja huimia käänteitä, mutta ne ovat pisimmilläänkin vain n. 500-sivuisia, joten kuten aiemminkin mainitsin, kokonaisuudessaan Phoenixin vahvuus on juuri rohkeissa aihevalinnoissaan ja yllättävän kypsässä tavassa käsitellä niitä. En tiedä menenkö ajatukseni kanssa pahastikin harhaan, mutta jotenkin en osaa mieltää vanhaa animea ja mangaa automaattisesti samalla tavalla diipiksi kuin diippejä nykysarjoja, joten Tezukan tapa tuoda esiin ja käsitellä rankkojakin teemoja tuntuu jotenkin todella yllättävältä. Vakava kertova sarjakuva toki on genrenä varsin nuori ja oli vielä 60-70 –luvuilla kypsymätöntä ja muihin lukemiini tuon ajan vakavampiin mangoihin on joutunut suhtautumaan vähän alaspäinkatsoen: nää nyt on tällasia vähän derppejä kun nää on niin vanhoja. Ei sillä että olisin Tezukan lisäksi juurikaan vanhoja sarjoja lukenut, ensisijaisesti mieleen tulee Kazuo Koiken Lady Snowblood joka oli varsin pinnallista veripalttua ja Kazuo Umezun Drifting Classroom joka yltiövakavuudessaan tuntui nykypäivänä paikoittain lähinnä koomiselta. Sama koskee myös useita Tezukan teoksia: ennemmin niitä arvostetaan sen takia, että ne ovat luoneet pohjaa jollekin paremmalle mistä pääsemme nykyään nauttimaan, ei niiden oman teosarvonsa vuoksi. Phoenix kuitenkin tekee poikkeuksen: se tuntuu edelleen ajankohtaiselta ja tuoreelta, teoksena yhtenä keskeisimmistä mangakerronnan tukipilareista joka on ollut merkittävänä tekijänä muovaamassa aikuisten kirjallisuusmangaa sellaiseksi kuin sen nyt tunnemme – korkeintaan taidetyyli erottuu nykylukijan silmään vanhentuneena.

Phoenix onneksi edustaa sen verran myöhäistä Tezukaa, että sen kerronta on pääpiirteittäin jo yhtä sujuvaa kuin nykymangassa – 50-lukulaiset Metropolis, Viidakon Valtias ja Phoenixin 12. osana julkaistu ”Early Tales” ovat täyteen pakatun ruutujakonsa vuoksi todella raskasta luettavaa.

Futuren alkusivu muistuttaa Tezukan aiempien töiden kerronnasta: missä järjestyksessä tätä pitäisi lukea ja mikä sivulla on tärkeää?

Kokeilevuus ja avantgardismi toki leimasivat Tezukan töitä loppuun asti, ja Phoenixissakin välillä nähdään mitä erikoisinta kerrontaa, kaikkein korostuneimmin Space-osiossa, jossa pelastuskapseleissa avaruuden läpi leijailevien hahmojen väliset keskustelut on kuvattu tavalla, joka on mielenkiintoinen, mutta paikoittain surkean vaikeaselkoinen.

Suurimmilta osin ruutujako, katseenkuljetus ja dialogin määrä sivuja kohten kuitenkin toimii nykylukijallekin. Toinen helpotus on se, että Tezuka on malttanut pitää valitettavan surkean huumorintajunsa aisoissa Phoenixin kanssa. Buddhassa kesken vakavien kohtausten heitellään kontekstiin sopimatonta läppää kuin Seiji Kishin animeissa konsanaan, mutta Phoenixissa kevennykset on toteutettu hieman paremmalla maulla.

Herrasmiesten taidesarjakuvat kovassa huudossa jo 2500 vuotta sitten

Yhteenvetäen, Phoenix on mielestäni ansainnut paikkansa yhtenä mangan merkkiteoksista, vaikkei siitä lännessä huonon saatavuutensa vuoksi kovin paljoa puhutakaan, eivätkä vanhat tai uudemmat animesovitukset tee sarjalle kunniaa oikeastaan ollenkaan. Toisaalta, vaikka tarina onkin monella tavalla elämää suurempi ja vaikuttanut mangakerrontaan hurjan paljon, uskaltaisin väittää ettei nykyharrastaja kuitenkaan myöskään jää yhtään mistään paitsi jos ei ole lukenut Phoenixia. Samat teemat toistuvat animessa ja mangassa läpi vuosikymmenien, ja omiksi sarjoikseen erotettuna ja pidemmälle jalostettuna yksittäiset ideat ovat helpompia pureskella ja tarjoavat enemmän. Mitään uutta Phoenix siis tuskin tulee tarjoamaan kenellekään vähän pidempään harrastaneelle, mutta tämä ei kuitenkaan vähentänyt tarinan voimakkuutta ainakaan omassa lukukokemuksessani.

Kenties Phoenixin hienous summautuukin juuri siihen, että uskoisin sen toimivan täydellisenä sisäänheittotarinana mangaa tuntemattomalle: se esittää lajityypin monimuotoisuuden ja lapsellisen ulkoasun ja kypsän sisällön yllättävän kontrastin. Toisaalta kokeneelle harrastajalle Phoenix tarjoaa läpileikkauksen kaikesta siitä, mikä mangasta ja animesta tekee juuri niin hyvää ja nautinnollista kuin se on ja muistuttaa kaikista niistä Phoenixin jälkeläisten kanssa vietetyistä hyvistä hetkistä.

Mestariteos, joka nimihahmonsa tapaan säilyy ajankohtaisena läpi vuosien.