Kuvia Lontoon MCM Exposta

Kävin viikonloppuna Lontoossa kannustamassa MCM Expossa Suomen Eurocosplay-edustajaa Aki ”Asagi” Rauhalaa ja ihmettelemässä paikallista conikulttuuria. Tarkemman coniraportin tulen kirjoittelemaan seuraavaan Anime-lehteen kunhan sopiva hetki sattuu vastaan – jostain syystä pystyn kirjoittamaan vain aamupäiväisin ja nyt aamupäivät on pitänyt istua koulussa tai töissä.

Kokeilin Lontoossa kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni conikuvausta, ja lopputulokset näyttävät ainakin omaan silmääni varsin kivoilta, joten lykkään ne tännekin hieman twitpicciä pysyvämpään säilöön. Arsenaalina oli vanha Nikon D70S-digijärkkäri ja suurimmassa osassa kuvia rakastamani 50mm F/1.8 -linssi (jos omistat järkkärin ja sinulla ei ole tuollaista linssiä, kannattaa ehdottomasti hankkia! Sekä Nikonille että Canonille erittäin huokea ja saa tosi tarkkoja kuvia ja kauniin bokehin [boken?]).

Tapahtumassa oli n. 60000 kävijää ja cosplayta oli paljon. Pinnalla näkyi olevan pitkälti samat hittisarjat kuin Suomessakin, mutta isossa tapahtumassa tulee tietenkin kaikenlaista vastaan!

Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Kuvaaminen oli varsin hauskaa puuhaa, pitää koittaa kantaa kameraa ahkerammin mukana jatkossa suomalaisissakin tapahtumissa. Kotimaassa tosin tulee usein juostua nakkejen perässä sen verran ahkerasti, ettei välttämättä hirveästi ehdi, mutta…

Tarkkasilmäiset saattoivat huomata, että allekirjoittanutkin vilahti kuvien joukossa! Olen kokeillut cosplayta muutaman kerran aiemmin, mutta kunnon kipinä pääsi syttymään kun tutustuin Sound Horizon-yhtyeeseen, jonka levytaiteesta ja keikkapuvuista löytyy vaikka kuinka paljon siistejä hahmoja. Traconissa pukuilin sunnuntaina viimeisimmän Märchen -levyn nimikkohahmo Märchen von Friedhofia ja muutamien kavereiden yllättyneet reaktiot olivat kyllä kaiken vaivan ja rahanmenon arvoisia! Lontoossa vuorossa oli samalta lätyltä merimies Idolfried Ehrenberg, jonka ruumista Märchen käyttää kostonsa tavoitteluun… alunperin ideana oli modata vaan Traconin pukua snadisti ja käyttää vanhaa kaapinpohjalla lojunutta peruukkia, mutta loppujenlopuksi pukujen ainoat yhteiset osat olivatkin kengät, paita ja kaulariiputin. Hups. No, suurkiitokset ahkeralle ompelijalle! Idoksi pukeutuneena sai yllättävän määrän huomiota söpöiltä aasialaistytöiltä ja puku oli senverran mukava ja hyvännäköinen päällä että sitä pitää varmaan pitää päällä Frostbitessäkin!

Höhö, en sit kirjottanutkaan Haruhi-juttua vielä. No, kyllä se sit joskus tulee!

Kategoria(t): Tapahtumat Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Kuvia Lontoon MCM Exposta

  1. Weetu sanoo:

    hyviä kuvia ja linkitin näin btw blogisi 8)

Jätä kommentti