Tracon V

Höhö, tosi makeeta ”kaikki on perseestä”-aloitusviestin jälkeen pistääkin coniraporttia tulemaan asenteella ”ihan jees”, mutta homma ei ole ajankohtainen / kiinnosta ketään enää parin viikon päästä enkä kyllä ite löytänyt Traconista hirveästi haukuttavaa, vaan kaikki sujui odotettua paremmin.

Mikä ei sinänsä ollut valtava saavutus. Odotukseni Traconin suhteen olivat melko alhaalla – kukaan järjestäjistä ei ainakaan tietääkseni ole varsinaisesti ”samassa fandomissa” vaan sukupolvea-paria vanhempia jääriä tai sit jotain ropetyyppejä. Ohjelmakartasta tosi iso osa oli jotain roolipelijuttua mikä ei kiinnostanut, ja suunnilleen kaikki animeaiheinen puheohjelma oli Kemppiä, Nikanderia tai Kemppiä ja Nikanderia (ei sillä että siinä olisi mitään vikaa, asiantuntevia ja viihdyttäviä puhujia molemmat, ja isoimpia inspiraatiota siihen, että itsekin olen vääntänyt muutamia coniluentoja). Tuntui kuitenkin kovasti siltä, että ohjelmakartta olisi näyttänyt huomattavasti paremmalta, jos siellä olisi ollut jotain modernille fanipojalle, sellasta ohjelmaa jota voisi itsekin lähteä innolla katsomaan, joten paria viikkoa ennen conia tuli sitten tarjottua ohjelmaideaa tsundere-hahmoista, ajatus mitä minä ja kanssaluennoitsijani olimme pohtineet ja pyöritelleet jo pidemmän hetken. Sopiva aika ja paikka luennolle löytyi, joten sitten tehtiin se. Tälleen piilovihjailuna, jos joku oli kuuntelemassa luentoa ja sattuu lukemaan tämän, ois tosi kiva kuulla jotain palautetta!

Aiemmatkaan Traconit eivät olleet oikein kasanneet odotuksia – kolmonen oli eka conini joten siellä kaikki oli uutta ja hienoa mutta nelosesta en muista oikein mitään (ja ei, ei johdu rankoista jälkibileistä), joten suht nollilla mentiin.

Toisaalla ropisseesta melko murskaavasta palautteesta huolimatta itselläni ainakin oli varsin kivaa. Avajaisista ei saanut ihmeitä irti, mutta oman ohjelmanumeron pääsi aloittamaan ajoissa (toisin kuin ilmeisesti monille muille kävi) ja tekniikka toimi. Muusta ohjelmatarjonnasta kävin sitten tsekkaamassa vaan Tsubasan OP-luennon, mikä oli varsin viihdyttävää settiä, tosin hieman ehkä ois saanu mennä vielä syvällisemmäksi ja analyyttisemmäksi, tai ainakin henkilökohtaisesti oisin tykänny. Tiedä sitten valtaosasta yleisöä, ehkä oon keskivertoo diipimpi! No joo, ihanku.

Loppucon tulikin sitten vietettyä, ylläri ylläri, hengaten, ja Desupöydän ääressä jutskatessa jostain suunnasta sitten tulikin tämä idea oman blogin aloittamiseen. Päivän eri vaiheissa tulikin bongattua kaikki tuolta sivupalkista löytyvät ”blogaajakollegat” (Sapulia ja Perunaa lukuunottamatta kun en tiiä miltä ne näyttää :<) enemmän tai vähemmän syvällisesti – moikkaillaan myös tulevissa tapahtumissa.

Tampere-talossa oli varsin viihtyisää – sisällä oli vähemmän lämmin kun ulkona, mukavan paljon tilaa kaikkialla, pääsi kulkemaan vaivatta minne ikinä olikaan menossa ja paikkoihin löysi melko helposti. Sorsapuiston meininki olikin sitten pikavilkaisulla jotain ihan muuta, kävin kerran pyörähtämässä siellä ja heti ensimetreillä kulkuväylä tukkeutui vaatteet päällä lisääntymistä yrittävistä teinitytöistä. Mutta siinähän ei ole mitään uutta. Oikeastaan missään vaiheessa ei kuitenkaan aistinut ihmisistä että tämä olisi nyt tämän kesän Se Juttu niinkun toissavuotinen Animecon oli, vaikka rehellisesti sanottuna Tracon oli kaikin puolin paljon paremmin järjestetty ja kiinnostavampi. Ehkä se Animeconin nimen vaikutus on vaan niin kova.

Päivän päätteeksi tuntui kuitenkin siltä, että eiköhän kaikki nähtävä ollut nyt nähty ja sunnuntaina en vaivautunut enää conipaikalle, tuskin missasin hirveästi. Nähtäväksi jää mihin suuntaan Tracon kehittyy tästä, tänä vuonna oli ehkä hieman liian suuret saappaat täytettävänä.

Joka tapauksessa, ensisijaisesti kiinnostaa palaute tuolla Tsundereluennoilla käyneiltä – oliko hommassa mitään järkeä, oliko rakenne millääntapaa jäsennelty, saiko luennon perusteella mitään mietittävää? Tulen hyvin todennäköisesti kirjoittamaan lähiaikoina luennolla käydyt asiat esseetyylisenä postauksena myös tänne blogiin, joten teorioista pääsee vääntämään kättä tarkemmin hetken päästä, mutta tässä vaiheessa kiinnostaisivat lähinnä esitystekniset ja rakenteelliset risut&ruusut.

Kategoria(t): Tapahtumat Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Tracon V

  1. Merryl sanoo:

    Ihan hyvin te veditte. 🙂 Tosin muistaakseni kun sanoitte että hieman wiki-artikkelia syvemmälle tahtoisitte asiaan pureutua, niin en tiiä…vaikken aiheesta oikeastaan aiemmin juuri mitään ollut lukenut, niin silti tuntui kuin kaikki luennolla läpikäydyt jutut ois olleet jo tuttuja. Plussaa silti särmikkäästä esitystavasta ja siitä, että ylipäätään toitte hieman tällaista modernimpaa tarjontaa Traconin muuten niin konservatiiviseen ohjelmakarttaan.

    Tsemppiä myös näin uuden blogin ensiaskelille – tuun jatkossa vierailemaan mahdollisimman usein tsekkaamassa mitä jännää täältä löytyykään. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s