Henkiinherätys: Desucon 2011

Blogissa on ollut… viime aikoina (köh) hieman (köh) hiljaista. Se ei johdu siitä, etteikö mitään blogaamisen arvoista olisi tapahtunut, vaan siitä, että viime syksynä tuli tehtyä melko vaativa sopimus, nimittäin Desuconin ohjelmavastaavuus.

Touhu itsessään ei ollut aivan niin sufferointia kuin mitä blogin täyskuolleisuuden perusteella voisi ymmärtää, mutta tekemistä oli kuitenkin todella paljon, ja silloin kun ei tehnyt jotain coniin liittyvää, taustalla tapasi olla painostava fiilis että ehkä pitäisi. Stressin taso oli melko kova ja conia edeltävät viikot tuli vietettyä jatkuvassa paniikissa siitä, mitä kaikkea tärkeää olen unohtanut ja meneekö kaikki pieleen, mutta loppujenlopuksi asiat tuntuivat järjestyvän melko mallikkaasti.

Lue loppuun

Kategoria(t): Tapahtumat | Avainsanat: | Kommentoi

Pikkusiskoni kaveri ei voi olla näin mainio hahmo

Ore no Imouto tuli ja meni ja aiheutti paikoittain melkoiset raget. Kaiken paskan välistä löytyi kuitenkin jonkun verran laatuakin – muutenkin kuin visuaalista sellaista. Tykästyin nimittäin pahemman kerran Kuronekon hahmoon ja toivon että vastaavanlaisia tultaisiin näkemään animessa enemmänkin!

Lue loppuun

Kategoria(t): Anime, Fanitus | Avainsanat: , , , , , | 3 kommenttia

Lumi, hiljaisuus, ikkunan ääressä.

Epäkoherenttia yöllistä ajatuksenvirtaa lievästi kipeänä. Onko otollisempaa olotilaa analysoida lempisarjaani, The Melancholy of Haruhi Suzumiyaa? Tuskin.

Kirjoitan aiheesta juuri nyt ihan syystä. Syy on se, että muutama päivä sitten The Disappearance of Haruhi Suzumiya -elokuva sai viimeinkin, tuhansien päivien odotuksen jälkeen bluray-julkaisunsa.

Syväanalyysi tulee luonnollisesti sisältämään spoilereita ihan kaikesta, joten jos jokin osa sarjasta on vielä nauttimatta, kannattaa lykätä lukemista. Lukemisen taustalle kannattaa ottaa musiikiksi tämä.

Lue loppuun

Kategoria(t): Anime, Fanitus | Avainsanat: , , , , , | 3 kommenttia

Jatkoa OreImosta – miksi edes yritätte?

Inspiroivaa kakkaa kuitenkin tuo Ore no Imouton vitosjakso nimittäin se innosti analysoimaan vielä hieman tarkemmin yleistasolla *miksi* se oli niin surkea. Jos tää vaikka vähän paikkailisi viimeaikojen hiljaisuutta.

Kuten Sankaku uutisoi 2ch-rintamalta vuodenvaihteessa, otakuja on kahdenlaisia

…ja samaa voi tietenkin soveltaa myös sarjoihin.

Lue loppuun

Kategoria(t): Anime, Fanitus | Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , | 2 kommenttia

Ore no Imouto on perseestä

Huhhuh! Olen elämässäni ehtinyt katsomaan muutaman huonon animesarjan, mutta ihan heti ei tule mieleen mitään niin jäätävää kuin Ore no Imouton vitosjakso.


Lue loppuun

Kategoria(t): Anime | Avainsanat: , , , | 6 kommenttia

Aidan ylittäminen matalimmasta kohtaa on perseestä – osa I

Kuten valitin aiemmassa kirjoituksessani, pikkusiskoaiheinen anime ei kuulu mitenkään ykkössuosikkeihini. Nyt kuitenkin on ollut meneillään niin köyhä kausi ja GG:n Bakumanilla tuntuu kestävän ikuisuus että ajattelin kokeilla Sankakun kauden parhaaksi animeksi tituleeraamaa Ore no Imouto ga Konnani Kawaii Wake ga Nai:ta eli ”miten mun pikkusisko voi olla näin söpö”. En tiennyt sarjasta oikeastaan mitään muuta kuin että Kirino tosiaan on hurjan söpö, sarjan nimi sen sijaan herätti hieman pahaenteisiä viboja.

Lue loppuun

Kategoria(t): Anime | Avainsanat: , , , , , | 2 kommenttia

Tulevaisuus tehdään tisseillä

Lyhyttä kuriositeettipostausta tähän väliin. Sankaku Complex uutisoi kivuliaan keskinkertaisen fantasiahaaremianime Shukufuku no Campanellan bluray-ekstrasta, jossa ei sinällään ole mitään yllättävää. Pidemmän aikaahan ecchimpien sarjojen DVD- ja Bluray-lätyillä on ollut parin minuutin juonettomia fäppipätkiä (japani, maailman nopein kansa?). Campanellan tissit kuitenkin näyttivät normaaleihin verrattuna hieman kummallisilta.

Lue loppuun

Kategoria(t): Anime | Avainsanat: , , , | Yksi kommentti

Kesäloman loppuminen on perseestä

Huh. Vietin elokuussa elämäni ensimmäisen pitkän palkallisen kesäloman, ja onnistuin yllättämään itseni sillä, miten helppoa on muuttua täydelliseksi laiskaperseeksi joka osaa hyödyntää vapaa-ajan loistavasti mutta ei kuitenkaan saa mitään oikeasti aikaisiksi.

Lue loppuun

Kategoria(t): Uncategorized | Avainsanat: , , | Kommentoi

Sovittamisen vaikeus

Työkiireiden (ja Starcraft 2:n) takia ei olekaan hetkeen ehtinyt kirjoitella, mutta edellämainittu onneksi helpottaa kesäloman alkaessa (joten jälkimmäiseen voi hukuttaa enemmän aikaa).

Tämänkertaisena avautumisen aiheena on deittipelien/visual novelien/erogen animesovitukset, joita tuntuu riittävän joka kaudelle vähintään yksi, mahdollisesti useampiakin. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, koska alkuperäismateriaalia riittää – mitään varsinaista lähdettä en ole löytänyt, mutta fiilispohjalta varmaan vähintään 90% Japanissa PC:lle julkaistuista peleistä on deittipelejä/visual novelleja/erogea (tai Touhouta) – korjatkaa toki, jos olen kovinkin väärässä. Lähdemateriaalia siis löytyy todella paljon tematiikaltaan laidasta laitaan. Näiden pelien sovittaminen animeksi ei kuitenkaan ole täysin mutkatonta, kuten moni animea katsonut on varmasti huomannut.

Käsiteltävistä teemoista johtuen artikkelin kuvastossa on jonkin verran ei-täysin-työturvallista ja lapsilta kiellettyä sisältöä, joten Sinua On Varoitettu. Myös kevyitä spoilereita genren merkkiteoksista saattaa olla tiedossa, mutta eiköhän kaikki ole nähnyt ne jo, muutenkin.

Lue loppuun

Kategoria(t): Anime | Avainsanat: , , , , , , , , , , | Yksi kommentti

Pikkusiskot on perseestä

Toisin kuin otsikko väittää, pikkusiskoissa ei ole mitään vikaa. Mullakin on sellanen, ja vaikka se onkin ehtinyt jonkun verran aiheuttaa päänvaivaa, eikä se enää ole kovin pienikään, on se silti ihan kiva.

Tämä artikkeli ei kuitenkaan kerro oikeasta elämästä (mitä se on?), vaan animesta. Ja animepikkusiskot, ne vasta onkin perseestä.

Lue loppuun

Kategoria(t): Anime | Avainsanat: , , , , , , , , , , | 3 kommenttia