Moe naishahmojen pelastajana

Joka kerta, kun Bakumanista ilmestyy uusi chapteri, jossain päin internettiä derppaillaan sen naiskuvalle – ja ihan syystä. Itse en ole lukenut sarjaa mangana ja animeakin jaksoin katsoa vain viitisentoista jaksoa (kun romanssiaspektia surkeiden tyttöhahmojen kanssa priorisoitiin juonenkuljetuksen edelle), mutta sarjasta paistaa valitettavan selkeästi Japanissa edelleen valloillaan olevat sukupuoliroolit.

Sama toistuu todella monessa muussa shonenmangassa: tyttöhahmot ovat ärsyttäviä vikisijöitä joiden ainoa tarkoitus on näyttää kivalta ja tulla poikahahmojen pelastamiksi. Joskus tytötkin saattavat olla tappelussa mukana, mutta jäävät kuitenkin lähes poikkeuksetta miesten varjoon. Tapa, jolla suositut shonensarjat käsittelevät naishahmojaan näkyy esimerkiksi seuratessa nuorten tyttöjen cosplaykeskusteluja: moni tuntee poikahahmoksi pukeutumisen, crossplayn, enemmän omakseen lähinnä siksi että ne tyttöhahmot tapaavat olla niin mänttejä ja turhia tai niillä on epärealistisen isot tissit ja epämukavan lyhyet hameet. Muutamia poikkeuksia toki shonen-genrestäkin löytyy, esimerkiksi Norihiro Yagin ”kevyt-Berserk” Claymore, jossa esiintyy alkupäässä lähes pelkästään naishahmoja, jotka ovat vahvoja ja itsenäisiä eivätkä kaipaa miehen suojelua. Claymorekin valitettavasti sortuu myöhemmin sarjassa ottamaan perinteisemmän sukupuoliroolituksen käyttöön: Claymoret itse, sarjan vahvat naishahmot ovat voimakkaita, koska heihin on lapsena yhdistetty demonien verta. Sen sijaan sarjan edetessä päähahmo Claren suojattipoika Rakista tulee yhtä vahva kuin Claymoret ilman minkäänlaisia supervoimia pelkällä kovalla treenillä, koska… no, se on mies.

Sen vähän perusteella mitä shoujoa tunnen genrenä, sekään ei anna tyttöhahmoilleen juurikaan shonenia enempää arvoa: vaikka tytöt ovatkin pääosassa ja selättävät pahikset, päähahmot tapaavat kuitenkin olla ihastuksensa perään itkeviä ulisijoita. Ei sillä niin väliä että viikon hirviö on selätetty, mutta toivottavasti en näyttänyt nololta ihastukseni silmissä, hups!

 

Vahvojakin naishahmoja toki löytyy kun vaihtaa shonen-genrestä hieman isompien poikien toimintasarjoihin kuten Ghost in the Shell, Cowboy Bebop tai Black Lagoon. 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun sarjat ovat hyvin samankaltaisia keskenään, mutta eroavat aiemmista sarjoista. Minun mielestäni tämä selittyy sillä, että japanilaiset studiot alkoivat ymmärtämään länsimaat animen kohdeyleisönä, ja sarjat tehtiin tarkoituksella miellyttämään länsimaisia katsojia, minkä tähden näennäisesti siistit naishahmotkin saivat tilaisuuden päästä parrasvaloihin. Valitettavasti tämänkään aikakauden hahmot kuitenkaan eivät aiheuta riemunkiljahduksia sisäisessä feministissäni, vaan ovat lähinnä joko fanipalvelua tarjoavia tissibeibejä tai fanipalvelua tarjoavia luonteensa puolesta miehiä, joilla on tissit. Tyhjä arpa siis tälläkin rintamalla!

Syy tähän kirjoitukseen onkin eilen katsomani Boku wa Tomodachi ga Sukunain ykkösjakso! Tähän väliin ihanaa Burikia, koska liittyy :3

Sarjan päähenkilönä on englantilaisen äitinsä vuoksi vaaleahiuksinen poika Kodaka Hasegawa, jota luullaan koulussa hiustenvärin takia pahikseksi johon kukaan ei uskalla ottaa kontaktia. Eräänä päivänä Kodaka törmää koulun jälkeen mielikuvitusystävänsä kanssa keskustelevaan Yozora Mikazukiin, ja hahmot käyvät lyhyen keskustelun ystävien löytämisen vaikeudesta. Seuraavana päivänä Yozora tekeekin Haruhit ja raahaa Kodakan mukaan perustamaansa ystävienlöytämiskerhoon, johon sitten sarjan edetessä liittyy sopivan haaremin verran persoonallisuushäiriöisiä tai muuten vain vammaisia tyttöjä.

Persoonallisuushäiriöt ja vammaisuus tuntuvat olevan aika kovaa huutoa moesarjoissa tätänykyä – tämäkin on osa Haruhin vuonna 2006 aloittamaa moetrendiä, joka on vaikuttanut valtavasti sen jälkeen tulleisiin sarjoihin. Puhun muuten Haruhin ja moen vaikutuksesta animen menneisyyteen ja tulevaisuuteen DesuTalksissa parin viikon päästä, kannattaa tulla kuuntelemaan, jos aihe kiinnostaa!

Persoonallisuushäiriöt ja vammaisuus eivät kuitenkaan osu oikein perinteisiin sukupuolirooleihin: Japanilaisen käsityksen mukaan on ihan normaalia että pojat jahtaavat unelmiaan ja tytöt vikisevät, tulevat pelastetuiksi ja ostavat mangaa piirtäville pojille ruokaa. Sen sijaan kulttuurissa siellä päin ei todellakaan olisi hyväksyttävää, että tyttö päättäisi jonkun pojan puolesta että poika nyt liittyy tytön perustamaan kerhoon ja vastalauseita ei sallita. Moe kuitenkin sallii vaikka minkälaiset käyttäytymismallit ja usein fantasia ja todellisuus ovatkin todella kaukana toisistaan: harvaa 2d-waifua jaksaisi tosielämässä katsella kovin pitkään – käytetään tässä esimerkkinä vaikka Haruhia tai Nagatoa.

 Kuroneko on poikkeus, joka vahvistaa säännön! 

Moe onkin vapauttanut naishahmot ikuisen vikisijän roolista niin itsenäisiksi ja vahvoiksi hahmoiksi, etteivät moetytöt välttämättä tarvitse mieshahmoja ollenkaan tuekseen! Kun söpöt tytöt tekee söpöjä asioita, siinä on miehet vaan tiellä. Mikään muu genre ei ole onnistunut haastamaan Japanissa hallitsevia sukupuolirooleja yhtä voimakkaasti kuin moe, ja se on hieno asia. Valitettavasti trendeillä on aikansa, ja voikin olla, että moe on saavuttanut huippunsa ja joutuu tekemään tilaa seuraavalle kovalle jutulle. Se menee kuitenkin jo ohi alkuperäisen aiheen ja kuten aiemmin mainitsin, siitä voi kuulla lisää DesuTalksissa!

Kategoria(t): Anime Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta artikkeliin: Moe naishahmojen pelastajana

  1. merryl sanoo:

    ”Sen sijaan sarjan edetessä päähahmo Claren suojattipoika Rakista tulee yhtä vahva kuin Claymoret ilman minkäänlaisia supervoimia pelkällä kovalla treenillä, koska… no, se on mies.”

    Kerrotko vielä missä kohtaa mangaa nämä tiedot on varmistettu oikeiksi? Se mitä muistan nimittäin on että Raki on aika pirun kaukana varsinaisen rankingin saaneesta Claymoresta, vaikkei otakaan turpaansa ihan jokaiselta tusinayomalta ja esiesiesikoulutusasteelta olevalta tyttöseltä. 🙂 Voihan toki olla että huomioni on juuri näiden keskeisten infopalasten aikana ollut jossain muualla, kuten vaikkapa siellä tisseissä ja muissa jutuissa mistä naisissa tykkään. 😛

    Mut joo. Eihän se välttämättä kaikille passaa että japanijutuissa naiset esitetään naisellisina ja miehet miehekkäinä, ja tällaisia kavereita varten tosiaan on ne tuhat plus yksi nimikettä joissa nää roolit on väännetty enemmän tai vähemmän sekaisin. Ainakin ne sarjat mitä omiin silmiin on sattunut niin tuntuu siltä että Bakumanin kaltaiset selkeästi perinteisiä sukupuolirooleja noudattavat tekeleet ovat nimen omaan sitä vähemmistöä totaalipallittomien mieshenkilöiden ja poika/lesbotyttöjen alkaessa olla se normi.

  2. niu sanoo:

    Naiset nyt hyvin usein sattuvat olemaan oikeassa elämässäkin tylsiä ja pohjaamaan (ihan itse vieläpä) koko olemassaolonsa ulkonäölleen ja avuilleen. Naiset myös usein vikisevät, vinkuvat ja ovat taustatukena kun miehet luovat ja hallitsevat tätä yhteiskuntaa. Ja mitä tuosta sohjosta sanoit, (nuoret) tytöt ovat juurikin sellaisia ihastuksiensa perään itkijöitä.

    Tämä naisen näkökulmasta. En tarkoita, että miehet olisivat millään tapaa sen parempia ja arvokkaampia ihmisiä kuin naiset, mutta hyvin usein todellisuus menee sen kaavan mukaan, että miehet ovat niitä taitavia ja humoristisia olentoja naisten ihaillessa ja kikattaessa taustalla. Mielestäni naiset voisivat kyllä yrittää kehittää itseään ihmisinä pelkän ulkonäön vaalimisen sijaan, ja kyllähän jotkut näin tekevätkin. Enemmistö naisista on kuitenkin kuvaillun kaltaista, joten ei se anime ihan metsään mene naiskuvauksessaan.

    Henkilökohtaisesti seuraan paljon mieluummin jotain Bakumanin kaltaista ja edes hieman realistisemman tuntoista tuotosta kuin moetyttöjen vammailua ympäriinsä. Eivät ne sukupuoliroolit ole niin kauhea mörkö kuin nykyään annetaan ymmärtää.

  3. Aika mielenkiintoisesti esitetty – moe naisten pelastajana. On todellakin totta, että naishahmot nyt tuppaavat olemaan juuri sellaisia kuvailemiasi vikisijöitä, joka on tietenkin ärsyttävää, mutta itseäni perinteinen sukupuoliroolitus ei haittaa. Ei haittaa, jos nainen on pullantuoksuinen äiti, mitä sitten? Joku voisi sanoa, että ”sitä vartenhan nainen on olemassa”, mutta itse en käyttäisi noin radikaalia ilmaisua. Ei nainen sen takia ole olemassa.
    Mutta näistä vikisijöistähän on se pullamuori vielä aika kaukana. Joten voidaan yhteisymmärryksessä sanoa ”animetytöt ovat ärsyttäviä”.

    Joitakin tosin ne moet ärsyttävät enemmän kuin ne vikisijät.

  4. Pertzaa sanoo:

    Ammutaanpa vielä henkilökohtaisesti ohisektorille, mutta lonkalta ampuminen vain on niin paljon coolimpaa kuin jyvän takaa kyttääminen (anteeksi pakollinen hylsyjen viskominen) eli eikös näissä poikain sarjakuvissa teemana usein ole vapaus. Pojat saavat olla vahvempia ja parempia kuin tytöt ja pelastaa heidät, koska heidän annetaan olla vapaita ja tehdä näin. Todellisuudessa (perinteisessä) japanilaisessa perhedynamiikassahan mies menettää vapautensa, kun astuu siihen pelottavaan vankilaan, jota myös avioliitoksi kutsutaan. Mies raataa niska limassa pitkää päivää vain toimittaakseen palkkansa naiselle, joka voi ehkä antaa armollisesti siitä miehelle taskurahaa (toiset tasa-arvoisempia kuin toiset asfdfasa). Paitsi, että mies on menettänyt VAPAUDEN päättää, mitä hän tekee omalla ajallaan, hän on myös menettänyt VAPAUDEN päättää tuon uhraamaansa ajan tuottamista hedelmistä. Eli eikös shonenin siis vain anna miehen unelmoida asiasta, jonka hän tiedostaa kuitenkin todellisuudessa loppuvan ennemmin tai myöhemmin ja usein vielä liian aikaisin. Jos shonenin naishahmo olisi miehen vertainen, olisi tämä vapaus viety jo liian aikaisin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s