Havaintoja ohjelmavastaavuudesta

Tulin puolivahingossa nakitetuksi Desuconin ohjelmavastaavaksi joskus viime syksynä, ja lähdin mukaan oikeastaan vaan siksi etten kehdannut kieltäytyä. Mitenkään ihan hirveästi ei napostellut, mutta minua oli pyydetty ja toisaalta jossain määrin tunsin ehkä olevani oikea mies hommaan.

Nyt on conit coniteltu ja aikamoista sufferointia se olikin, pakko myöntää. Iso osa kärsimyksestä johtuu kuitenkin vain allekirjoittaneesta itsestäni eikä niinkään järjestäjänakista – olen todella huono saamaan asioita aikaisiksi paineen alla ja käytän vastaan tulevien ongelmien välttelyyn usein niin paljon energiaa, että sillä olisi ratkaissut ongelman monta kertaa. Näitä ”ongelmia” (eli suomeksi sanottuna jokapäiväistä vastuunkantoa) vajaan vuoden aikana tuli melko reilusti vastaan, kun coninjärjestämisen lisäksi piti kerätä opintopisteitä kasaan ja koulun deadlinet puskivat päälle, ylläpitää rakasta autoharrastusta, käyttää aikaa ihmisiin, kirjoitella Anime-lehteen ja kaikkea muuta vastaavaa. Jostain joutui kuitenkin tinkimään, joten blogaaminen ja animen katsominen sai jäädä taka-alalle.

Vaan kenties tästä kokemuksesta jäi loppujenlopuksi käteen jotain muutakin kuin ”ei koskaan enää”? Se selvinnee aina yhtä jännittävän tajunnanvirran muodossa, josta toivottavasti saattaisi löytyä jotain vinkkejä jälkipolville ja muiden conien järjestäjille.

Ensimmäisenä vuonna Desuconilla ei tainnut oikeastaan ollakaan ohjelmavastaavaa, vaan puheohjelmaslotit täytettiin järjestäjillä ja järjestäjien kavereilla. Toisena vuonna tehtävän täytti Aino ”airin” Tegelman jonka jäljiltä tietoa olikin jäänyt läjäpäin wikeihin, suurkiitos siitä! Itse en halunnut lähteä korjaamaan ehjää, joten suunnitteleminen sai jäädä hyvin lyhkäisiin aikataulujen mietintöihin. Sen jälkeen vuorossa olikin suoraan potentiaalisten ohjelmanpitäjien kosiskelu, joita aloin etsimään lähinnä kahta kautta. Sähköpostilista aiempien conien ohjelmanpitäjistä tuotti jonkun verran tulosta ja sillä sai paikalle kokeneita tekijöitä joiden esiintymistaidoista löytyi todisteita ja palautetta. Toinen merkittävä resurssi oli kaikkien rakastava ani.mu, jonka listoilta löytyi paljon väkeä joilla oli mielenkiintoista sanottavaa, mutta jotka eivät ole vielä avanneet sanaisia arkkujaan tapahtumissa. Avoimella ohjelmanpitäjärekryllä sai taas lisää asiaa kasaan, ja loput ohjelmapaikat täytettiin sitten kanssajärjestäjillä tai itse.

Itse ohjelman hankinnasta ei oikeastaan tuota enempää hirveästi olekaan sanottavaa. Pelkällä avoimella rekryllä ei tule ikinä saamaan tarpeeksi kiinnostavaa ohjelmaa (tai minä en ainakaan olisi saanut), joten on pakko itsekin kosiskella ohjelmanpitäjiä. Noiden mainitsemieni kanavien lisäksi potentiaalisia puhujia saattaa löytyä vaikkapa Anime- tai Japan Pop-lehtien kirjoittajista, joiden yhteystiedot varmaan saa toimitukselta, tai esimerkiksi kiinnostavista Aniki-foorumin kirjoittajista, jotka saa helposti kiinni yksityisviestillä. Aktiivista rekrytointia on kuitenkin syytä harjoittaa, ja sellaisessa tapauksessa että sekään ei riitä, kannattaa olla valmis paikkaamaan myös itse. Sanavalmius, ihmisten tunteminen ja taitava salapoliisintyö sähköpostiosoitteiden selvittämisessä ovatkin siis tärkeitä arvoja ohjelmavastaavalle.

Ennen conia tekemiseni rajoittui lähinnä uusien ohjelmanpitäjien hankkimiseen ja kommunikaatioon vanhojen kanssa. Ohjelmakuvaukset pitää kerätä ennen kuin ohjelmalehti menee painoon, sopivin väliajoin on syytä julkaista jo kasaan saatuja ohjelmaideoita yleisön mielenkiinnon herättämiseksi, ohjelmanpitäjien laitetarpeet pitää kartoittaa hyvissä ajoin ja muutenkin paikoittain tiedustella kuulumisia. Allekirjoittanutta kykenevämpi ohjelmavastaava voisi myös auttaa itse ohjelmien valmisteluissa kommentoimalla esitysten rakenteita sunmuuta, mutta itselläni riitti rahkeet vaan mahdollisesti tarjoamaan apua sivulauseissa sensijaan että olisin aktiivisesti sitä antanut.

Sähköpostitteluista muutamia muita havaintoja: kannattaa tarkistaa spämmilaatikkokin ajoittain. Kannattaa opetella sanomaan ”ei” – coniin haluaisi tulla enemmän tanssivia pikkutyttöjä kuin ohjelmakarttaan todennäköisesti mahtuu. Jossain vaiheessa, allekirjoittaneella useammassakin, tulee vastaan hetki kun jokaiselle ohjelmanpitäjälle pitää kirjoittaa erikseen, yksilöllisiä maileja, ja 30-40 sellaista putkeen käy työstä.

Edeltävään kappaleeseen viitaten rahkeiden riittämisestä sen verran, että nyt jo Desussa vastaavuudet oli pilkottu niin, ettei minun ohjelmavastaavana tarvinnut välittää hirveästi siitä, mitä pääsalissa tapahtui, vaan siitä huolehti pääsaliohjelman oma henkilökunta (lähinnä kunniavieras- ja cosplaytiimit) tekniikan kanssa. Kuitenkin jos olisin itse jatkamassa hommassa, hankkisin vielä jonkun erillisen henkilön pyörittämään työpajaohjelmaa, koska itse mielsin sen koordinoinnin hieman hankalaksi, vaikka määrä olikin luento/paneelimalliseen ohjelmaan verrattuna melko vähäinen. Työpajoilla on kuitenkin jokaisella omat materiaalitarpeensa ja ilmoittautumiskuviot, joista olisi hyvä pysyä perillä yksilötasolla, puheohjelma taas rullaa pitkälti sillä, että tietää onko ohjelmanpitäjällä oma kone mukana vai tarvitseeko conin puolesta läppäriä lainaan. Näihin liittyvistä faileista siis nöyrimmät pahoitteluni niin työpajanpitäjille kuin infotiskiläisille, onneksi asiat taisivat kuitenkin selvitä melko nopeasti ja vaivattomasti.

Tuossa tulikin harpattua jo jonkinverran eteenpäin itse conipäivään ja ”juokseviin asioihin” asti. Itse olin asennoitunut ohjelmavastaavuuteen alusta asti niin, että käytän koko conin siihen, että juoksen ympäri Sibeliustaloa ja varmistan että aina ohjelman alkaessa puhujalla on hyvä olla ja tekniikka toimii (ja nimiä piti myös kerätä joihinkin mystisiin sopimuspapereihin…). Tämä aiheutti miedon logistisen ongelman, koska ohjelmasaleja oli kaksi ja kummassakin asiat alkoivat samaan aikaan, ja viimeistään siinä kohtaa kun piti valmistella omat esitykset ei oikein enää pystynyt olemaan toisessa salissa aloittavan ohjelmanpitäjän tukena. Dilemman voisi ratkaista esimerkiksi aikakoneella tai olemalla pitämättä omaa ohjelmaa, mutta tästä huolimatta asiat taisivat rullata melko hyvin, mistä myös suuri kiitos saleissa ohjelman alkaessa päivystäneille tekniikkatiimiläisille.

Kuten taisin tuolla toisessakin postauksessa mainita, ohjelmavastaavuusnakissa ehdottomasti positiivisinta oli se, että kun conipäivänä juoksi ympäri Sibbeä, käytännössä milloin vain jokainen ohjelma- ja työpajatila oli löytänyt yleisönsä ja kiinnostuneita oli paikoittain jopa enemmän kuin saleihin mahtui. Failejakin toki tuli tehtyä – Puusepän Verstaan tuolien asettelu ilmeisesti ei ollut täysin optimaalinen salin takaosaan joutuneille niin äänentoiston kuin valkokankaan ja puhujan näkemisen kannalta, ja salivänkäreistä luovuttaessa ohjelmanpitäjien vesikannujen täyttämistä ei oltu huomattu nakittaa kenellekään. Nämä on kuitenkin helppo korjata vastaisuudessa, ja kovasti näyttäisi siltä että olen myös onnistunut löytämään itselleni seuraajan, joten tämän vuoden Desuvelvollisuuteni alkaakin olemaan tässä (enkä muuten ole ainoa, vaikka itselle riittikin vain yksi kerta)! Eipä se itse vastaavuus loppujenlopuksi niin kamalaa ollut, mutta ehkä en ole ihan oikeanlaista ihmistyyppiä tuollaiseen, ja toisaalta pidän kyllä myös siitä ajatuksesta, että Desuconin ohjelmavastaava vaihtuisi joka vuosi kuin Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Tylypahkassa. Kiinnostava puheohjelma on kuitenkin yksi Desuconin päätärkyistä (ainakin itselleni), ja kokemus on varmasti kävijöillekin tuoreempi kun joka conissa on hieman erilainen lähestymistapa aiheeseen.

Paljon oli hommaa, mutta hirveästi ei kuitenkaan kerkeä jäädä istumaan paikallaan (no, tämäkin postaus tuli kirjoitettua töistä käsin), koska menin lupautumaan pitämään puheohjelmaa ensi kuussa Animeconiin siitä, miten The Melancholy of Haruhi Suzumiya on aikamme väärinymmärretyin animeklassikko. Jonkinlaista motivaatiopotkua tunnen muutenkin perseessäni, mikä varmasti tulee näkymään myös tämän blogin päivitystahdin huimassa tihenemisessä! Animeconissa ja blogimiitissä siis nähdään.