Aidan ylittäminen matalimmasta kohtaa on perseestä – osa I

Kuten valitin aiemmassa kirjoituksessani, pikkusiskoaiheinen anime ei kuulu mitenkään ykkössuosikkeihini. Nyt kuitenkin on ollut meneillään niin köyhä kausi ja GG:n Bakumanilla tuntuu kestävän ikuisuus että ajattelin kokeilla Sankakun kauden parhaaksi animeksi tituleeraamaa Ore no Imouto ga Konnani Kawaii Wake ga Nai:ta eli ”miten mun pikkusisko voi olla näin söpö”. En tiennyt sarjasta oikeastaan mitään muuta kuin että Kirino tosiaan on hurjan söpö, sarjan nimi sen sijaan herätti hieman pahaenteisiä viboja.

No! Pelkoon ei ollut aihetta koska pikkusisko ei ollutkaan yhtään brocon. Sen sijaan tematiikassa se ykkösaihe jäi häiritsemään niin paljon, että intouduin ihan kirjoittamaan taas vaihteeksi tänne.

Nykyään animessa tuntuu olevan kaksi ”kulje lähtöruutuun ja nosta n määrä rahaa”-teemaa, jotka sisällyttämällä tekijät saavat yleisön pikkusormensa ympärille näkemättä sen suurempaa vaivaa. Tässä ensimmäisessä kirjoituksessa valituksen aiheena ovat metaharrastukselliset otakusarjat.

Silloin Joskus Kauan Sitten kun itse en vielä animea seurannutkaan, kakka oli käteistä. Toki otakuteemaisia sarjoja oli jo ennen Genshikeniä, mutta Genshiken nousi isoksi hitiksi, osaksi juuri sen takia että hahmot olivat otakuja, ja hahmokaartista löytyi lähes jokaiselle lukijalle sopiva samaistumisen kohde. Se varsinainen syy Genshikenin loistavuudelle (tai ainakin se, minkä vuoksi itse pidän siitä) on se, että hahmot eivät ole pelkästään otakuja, vaan myös hyvin kirjoitettuja ja niiden keskeinen dynamiikka toimii kiinnostavasti.

Tuli vuosi 2007 ja Lucky Star. Internet kuohui – ”omg Konata on niin nörtti ihanku mä, vähänks samaistun”, viittaukset muihin animesarjoihin lentelivät vasemmalle ja oikealle ja allekirjoittanutkin tuohon aikaan kovana D-fanina itse asiassa alkoi katsomaan Lucky Staria bongattuani tämän pätkän /o/:lla…

Sarjan edetessä Lucky Staria alettiinkin kritisoimaan siitä, että noita viittauksia muihin sarjoihin oli ehkä liiaksikin – BUY HARUHI DVD’S jne. Lucky Starissakin kuitenkin oli persoonallinen animointityyli, paljon ihan oikeasti hauskoja vitsejä ja mukava tunnelma, kaikinpuolin kelpo sarja.

Tuli kesä 2008 ja sarja Nogizaka Haruka no Himitsu alkoi. Sarjan päähenkilötyttö on kaunis ja hyvinmenestyvä lukiolainen jolla on kaamea salaisuus, se onkin oikeasti otaku (missäs just törmäsin ihan samanlaiseen juoneen?). Ajattelin että hei, Genshiken ja Lucky Star olivat mainioita sarjoja, mikä voi mennä pieleen? Vastaus: kaikki – Huita lainatakseni kakka ei ollut enää yhtään käteistä vaan pelkkää kakkaa. Sarjan hahmot olivat toinen toistaan mielikuvituksettomia, juonenkuljetus keskinkertaista, päähenkilöiden suhteesta ei jaksanut välittää kun hahmot olivat niin tylsiä ja jotain varmaan kertoo sekin, että piti luntata MyAnimeLististä jaksoinko ylipäänsä katsoa sarjan loppuun asti (näköjään jaksoin).

Toinen kivulias muisto on Penguin Musume Heart – en oikeastaan edes tiedä miksi aloin katsomaan sitä, ja vielä vähemmän löytyy ymmärrystä sille, miksi katsoin sitä muutamaa jaksoa enempää.

Nämä kaksi sarjaa kuitenkin hävittivät luottoni metaharrastuksellisiin sarjoihin täysin ja resepti tuli varsin selväksi – kun tehdään animea otakuhahmoilla, otakuyleisö niinku samaistuu niihin ja sit hirveesti muuta tähän ei tarvikkaan! Pistetään aina välillä jotain mukahauskoja ”parodioita” (eli namedropataan oman studion muita tuotoksia) ja sit sopiva määrä saabisua niin kyllä oheistuotekauppa käy.

Vastaavanlaisia esimerkkejä tulee säännöllisesti vastaan, tosin aika usein ne osaa välttää kaukaa (animesarjoissa kun pysyy aika hyvin perillä blogien takia vaikkei niitä edes katsoisi itse). Kuluvallakin kaudella melkoinen saturaatio: Bakuman kertoo mangan tekemisestä, Soredemo Machi wa Mawatteiru meidokahvilasta, The World God Only Knows ja Ore no Imouto erogesta ja Kuragehime fujosheineen saattaa sekin liipata läheltä. Nuo eivät onneksi kuitenkaan säteile kovin voimakkaita rimanalitusviboja, joten ehkä genrellä on toivoa (kunhan metaharrastuksellinen tematiikka on vain osa sarjaa, ei sen ainoa anti)?

Ore no Imouto kuitenkin vaikutti sen verran söpöltä ja mahdollisesti veikeältä että sille päätin antaa mahdollisuuden pikkusikoiluista ja otakuiluista huolimatta, saas nyt nähdä kuinka sen kanssa käy. Kaksi ekaa jaksoa olivat ihan kivoja mutta tuo kolmas pakotettuine draamailuineen vähän ehh.

Seuraavassa osassa perehdytään melkolailla toivottomampaan ilmiöön joka tuntuu vaan leviävän ja leviävän – ”ei jaksettu miettiä juonta tai hyviä hahmoja joten otettiin niiltä vaatteet pois” eli moderniin ecchianimeen joka ei pysy enää pikkutuhmana.

Mainokset
Kategoria(t): Anime Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Aidan ylittäminen matalimmasta kohtaa on perseestä – osa I

  1. Tsubasa sanoo:

    Jännää kyllä Genshiken ei itse asiassa ollut Japanissa aikoinaan missään määrin niin suosittu kuin täällä lännessä. Kenties se oli vähän liiankin realistinen.

    Joten insert moe, print cash!

  2. Paluuviite: Kuukauden hämmennys: Luomisen tuskaa « My Thoughts on Yaoi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s